Kokkolassa mietinnässä jugend-rakennuksen kohtalo

Tilat vapautuivat Pohjoismaiselta taidekoululta.

Kokkola
Kuvassa Pohjoismaisen taidekoulun toimitilat Kokkolassa
Heini Holopainen / Yle

Mäntykankaalla sijainneen Pohjoismaisen taidekoulun toiminta loppui viime syksynä oppilaspulaan.

Kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevan rakennuksen omistaa Kokkolan kaupunki. Rakennus on nyt tyhjillään ja sen jatkokäyttöä pohtii työryhmä. Päätöksiä odotetaan vuoden loppuun mennessä.

Kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujalan mukaan kaupunki puntaroi, mihin tarkoitukseen rakennusta halutaan käyttää, sitten mietitään yli 100-vuotiaan rakennuksen kunnostustarve ja siitä koituvat kustannukset.

Taidekoulun rakennusta ei ole suojeltu kaavalla, mutta se sijaitsee valtakunnallisesti merkittävällä rakennuskulttuurialueella.

Rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehtiveljekset Ivar ja Valter Thomé, jotka voittivat suunnittelukilpailun 1900-luvun alussa. Museotoimenjohtaja Kristina Ahmaksen mukaan rakennus tehtiin kokonaistaideteos-periaatteella eli jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja tehty käsityönä.