Joka viides saksalainen pelkää uusia terroritekoja – Turvallisuudentunne on heikentynyt, vaikka rikollisuus vähäisintä vuosikymmeniin

Viharikokset ja rasistiset rikokset ovat lisääntyneet itäisessä Saksassa. Kaikkiaan rikosten kokonaismäärä on kuitenkin painunut Saksassa ennätysalas.

Saksa
Poliiseja Frankfurtin lentokentällä.
Poliiseja partioi Frankfurtin lentokentällä tammikuussa 2019.Armando Babani / EPA

BerliiniSaksan sisäministerillä Horst Seehoferillä oli aihetta tyytyväisyyteen hänen esitellessään Saksan rikostilastoja viime vuodelta. Rikosten määrä väheni edellisestä vuodesta 3,6 prosenttia. Rikoksia ei ole tilastoitu näin vähän kertaakaan aiemmin sitten Saksojen yhdentymisen, jolloin yhteisiä rikostilastoja alettiin julkaista.

– Joka ikinen rikos on liikaa, mutta lukujen valossa rikoksia tehdään vähemmän kuin vuosikymmeniin, Seehofer sanoi tiedotustilaisuudessa.

Taskuvarkauksien määrä väheni viime vuonna yli 18 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Asuntomurrot vähenivät yli 16 prosenttia (siirryt toiseen palveluun) ja ryöstöt runsaat 5 prosenttia.

Raiskaukset, seksuaalinen hyväksikäyttö ja häirintä ovat vähentyneet yli 18 prosenttia.

Ase- ja huumausainerikokset ovat lisääntyneet

Väkivaltarikokset ovat myös vähentyneet. Sen sijaan henkirikosten määrä on lisääntynyt 3,9 prosenttia.

Poliiseja Dresdenissä.
Poliisit valvoivat oikeustaloa Dresdenissä, kun oikeudenkäynti Chemnitzin puukotuksesta epäiltyä syyrialaista turvapaikanhakijaa vastaan alkoi maaliskuussa 2019.Jens Schlueter / EPA

Varsinkin ulkomaalaisten tekemät tapot ja murhat ovat lisääntyneet (6,5 prosenttia). Vastaava luku saksalaisten tekemistä henkirikoksista on 3,3 prosenttia.

Eräät rikokset ovat yleistyneet, kuten laittomien aseiden hallussapito, huumausainerikokset ja lapsipornorikokset. Lapsipornorikoksia ilmeni vuonna 2018 yli 13,6 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Sisäministeri Seehofer on huolestunut siitä, että rikolliset tilaavat aseita, huumeita ja lasten hyväksikäyttöä kuvaavaa materiaalia niin sanotusta darknetista eli rikollisten suosimista verkon anonyymeistä kanavista.

Liittovaltion rikospoliisipäällikön Holger Münchin mukaan ulkomaalaisten tekemien rikosten määrä on pääosin pysynyt ennallaan.

– Maahanmuuttajien tekemien rikosten määrä ei ole kasvanut. Meillä on vähemmän ulkomaalaisia rikoksentekijöitä, mutta Maghreb-maista tulleiden ryhmässä meillä on enemmän rikoksenuusijoita kuin muissa ryhmissä, Münch sanoo.

Saksan liittovaltion poliisivoimia.
Saksa tehosti rajavalvontaa Saksan ja Ranskan välisellä rajalla Strasbourgin joulumarkkinoilla tapahtuneen ammuskelun jälkeen joulukuussa 2018.Ronald Wittek / EPA

Terroriteot pelottavat

Vaikka rikoksia tehdään ennätysvähän, saksalaisten kokema turvallisuudentunne on huonontunut (siirryt toiseen palveluun).

Saksalaisista 22 prosenttia pelkää joutuvansa rikoksen uhriksi, kun vielä muutama vuosi sitten luku oli 17 prosenttia. Joka viides saksalainen pelkää terroritekoja.

Varsinkin ihmiset itäisessä Saksassa ja maahanmuuttajat pelkäävät enemmän kuin muut.

Vaikka Saksa on turvallinen maa, viharikokset ja rasistiset rikokset ovat lisääntyneet itäisessä Saksassa. Rikosuhripäivystyksen tilastojen mukaan äärioikeistolaiset rikokset kasvoivat yli 7 prosenttia viime vuonna, varsinkin Berliinissä ja Saksin osavaltiossa.

Rikosuhripäivystysten puheenjohtajan Robert Kuschen mukaan äärioikeistolaisten tekemien viharikosten määrä esimerkiksi nelinkertaistui Chemnitzissä viime vuonna puukotustapauksen aiheuttamassa kuohunnassa ja sen jälkeen.

Saksan äärioikeisto kokoontui Saksissa sijaitsevassa Chemnitzissä viime elokuussa sen jälkeen kun saksalaiskuubalainen mies oli puukotettu kadulla kuoliaaksi. Rikoksesta epäillään kahta turvapaikanhakijaa.

Berliinissä viharikosten määrän kasvussa näkyy muun muassa lisääntyneet hyökkäykset homoja ja lesboja vastaan.

Lue myös:

Saksan Chemnitzissä pelätään uusia äärioikeistolaismellakoita, kun Merkel saapuu kaupunkiin – Syyriasta paennut Alameer: "Pelottaa, mitä ravintolalleni voi tapahtua"

Miksi saksalaiset mellakoivat Chemnitzissä? Itäisessä Saksassa on vähän maahanmuuttajia, mutta paljon tyytymättömyyttä