Mustasaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja Lars-Erik Gästgivars eroaa

Gästgivars (r.) on pettynyt siihen, että puolitoista vuotta kestäneet kuntaliitosneuvottelut keskeytyvät.

Mustasaari
Lars-Erik Gästgivars (r.)
Lars-Erik Gästgivars (r.)Jarkko Heikkinen / Yle

Mustasaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja Lars-Erik Gästgivars eroaa tehtävästään. Syynä on kunnanvaltuuston eilinen päätös ottaa kuntaliitosselvitys käsittelyyn.

Kunnanhallitus ei olisi tuonut asiaa vielä valtuustoon vaan olisi halunnut palauttaa liitosselvityksen valmisteluun. Valtuusto päätyi eilen hylkäämään kuntaliitoksen Vaasan kanssa äänin 23-19. Gästgivars on pettynyt siihen, että puolitoista vuotta kestäneet neuvottelut keskeytyvät.

Gästgivarsin mielestä neuvotteluprosessi otettiin kunnanhallitukselta, ja menettely ei noudattanut hyvää hallintotapaa. Hänen mukaansa nyt jäi paljon avoimia kysymyksiä käsittelemättä, ja esimerkiksi sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisen seurauksia ei päästy käsittelemään.

Gästgivars jatkaa valtuutettuna ja on käytettävissä hallituksen puheenjohtajana siihen saakka, kun uusi hallitus on valittu. "Nyt toiset saavat jatkaa rakentamista", hän toteaa tiedotteessaan.

Lisää aiheesta: Mustasaari sanoi "Ei kiitos" kuntaliitokselle

Mustasaari jatkaa itsenäisenä – Yle seurasi kokousta hetki hetkeltä