Kiteen rajussa liikenneonnettomuudessa neljäs kuolonuhri

Kuollut oli toisen onnettomuusauton kuljettaja.

liikenneonnettomuudet
Kolme ihmistä kuoli henkilöauton ja pienoisbussin kolarissa Kiteellä 31. maaliskuuta 2019. Onnettomuus sattui hieman aamukahden jälkeen yöllä Kuutostiellä pari kilometriä etelään Kiteen ja Tohmajärven kunnanrajalta.
Kolme ihmistä kuoli henkilöauton ja pienoisbussin kolarissa Kiteellä 31. maaliskuuta 2019. Onnettomuus sattui hieman aamukahden jälkeen yöllä Kuutostiellä pari kilometriä etelään Kiteen ja Tohmajärven kunnanrajalta. Hannu Rissanen / Lehtikuva

Pohjois-Karjalassa Kiteellä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa vakavasti loukkaantunut 18-vuotias joensuulaisnainen on kuollut vammoihinsa.

Itä-Suomen poliisin mukaan hän kuoli tiistaina Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Hän oli toisen onnettomuusauton kuljettaja.

Sunnuntaiyönä henkilöauton ja pikkubussin rajussa nokkakolarissa kuoli kolme ja loukkaantui kolme ihmistä, joista tiistaina kuollut vakavimmin.

Henkilöautoa kuljettaneen miehen lisäksi törmäyksessä kuolivat pienoisbussissa matkustajina olleet 42-vuotias joensuulainen mies ja 32-vuotias tamperelainen nainen.

Poliisin mukaan henkilöauton kuljettaja oli päihtynyt ja ajoi huomattavaa ylinopeutta.

Poliisi pyrkii esitutkinnassaan selvittämään kuolonkolarin syyt mahdollisimman tarkasti.

Poliisi tiedottaa onnettomuuden tutkinnasta seuraavan kerran viimeistään, kun esitutkinta on saatu päätökseen.

Lue myös:

Poliisi: Kiteen kuolonkolarin syyt selvitetään tarkasti

Kolme kuollut henkilöauton ja pikkubussin nokkakolarissa Kiteellä – Poliisi epäilee: Henkilöauto ajoi erittäin kovaa ylinopeutta