Pohjois-Savon ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aktiivisimmat äänestäjät Kiuruvedellä

Lyhyet
Eurovaalien äänestys on käynnissä.
Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona vilkkaana. Savo-Karjalan vaalipiirissä ääniä annettiin eilen lähes 20 000, mikä on kuusi prosenttia äänioikeutetuista.

Aktiivisimmin liikkeellä olivat tohmajärveläiset äänestäjät, joista yli kahdeksan prosenttia kävi eilen äänestämässä. Laiskimmin ennakkoäänestykseen osallistuttiin Siilinjärvellä, jossa ensimmäisen päivän osuus jäi alle viiteen prosenttiin äänioikeutetuista.

Pohjois-Savossa ykköspaikan nappasi Kiuruvesi niukasti 7,3 prosentin osuudella ennen Kaavia ja Keitelettä, jossa osuus jäi 7,2 prosenttiin. Seitsemään prosenttiin päästiin myös Suonenjoella, Tuusniemellä ja Vieremällä.

Kuopiossa äänensä antoi yli 5100 ihmistä ja 5,4 prosenttia äänioikeutetuista. Iisalmessa ja Varkaudessa päästiin yli kuuden prosentin, molemmissa annettiin yli 1000 ääntä.

Viime eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan vaalipiirissä ennakkoon äänesti kolmannes äänioikeutetuista, eli noin puolet äänensä antaneista äänesti ennakkoon.