Kun isä kuuli kertakäyttövaipoista, hän hyppäsi heti moottoripyörän selkään – 3 äitiä kertoo, millaista lapsiperheen arki on 1950-, 1990- ja 2010-luvuilla

Sirkka Korkialan arkea pyykkikone helpotti niin, että hävetti. Tytär ei luopuisi tiskikoneesta. Tämän tyttären olisi helpompaa ilman somea.

äitiys
Korkialan, Porkolan ja Savikon perheitä kuvissa eri aikakausilla.
Perhealbumit ja Ville Viitamäki / Yle

Vilho ja Sirkka Korkiala olivat naimisissa 28 vuotta ja saivat kahdeksan lasta. Vuonna 1952 solmittu avioliitto päättyi Vilhon kuolemaan vuonna 1980. Sirkka jäi yksin kahden navetan ja kahdeksan lapsen kanssa.

Meidän kotien väliä oli vain kilometri. Aina kun Vilho tuli pyörällä tai hevosella vastaan, hän kysyi, että joko Sirkka on 18.

Minä olin vihainen että mitä sinä sillä tiedolla teet. Hän oli sellainen leikkisän luontoinen ja sanoi, että "en minä oo koskaan kenestäkään muusta tuumannutkaan akkaa ottaa kuin sinusta".

Kerran Vilho puhui rehellisesti, että hän oli rukoillut oikein että saisi minut vaimokseen ja pääsisi hänkin taivaaseen. Minä sanoin, että kyllä minä oon vähän heikko johtamaan sinne, mutta jos hän nyt niin tuntee, niin kovin hyvä.

Sirkka ja Vilho Korkiala kihlakuvassaan.
Korkialan perhealbumi

Hän kosi minua, ja minä sanoin että kyllä minä myönnyn, mutta tuu kysymään äitiltä ja isältä. Hän oli sellainen ryyppymies ollut ja huonoilla vilkkureilla vähän. Kyllä se oli niille varmasti kova isku alkuun.

Niin se sitten onnistui, ei siinä mitään.

Kun me kerran kävelimme Kokkolassa viinakaupan oven ohi, niin Vilho sanoi että hän ois kuule rikas poika, jos saisi takaisin ne rahat mitä on sinne vienyt.

Minä en siitä kärsinyt, minä en milloinkaan nähnyt häntä juovuksissa, vaikka samalla kylällä asuttiin. Jumala pelasti hänet ja hänestä tuli uskovainen mies. Siinä jäi ryyppäämiset.

Nyt minä olen ajatellut, että sehän meni valtiolle se raha tavallaan kun hän osti viinaa. Lapsetkin ovat saaneet pientä korvausta Vilhon sotainvaliditeetista. Valtio on maksanut ne rahat takaisin monta kertaa. Minä sitä aina ihailen, että Vilho haudasta vielä elättää minua.

Tämä on vähän sellaista suomalaista puhetta.

Vilho oli paljon navetassa, teki raskaimmat työt, loi lannat. Olihan siinä mulla vielä sitten. Joskus olin huonossa kunnossa, muistan kerrankin kun istuin lehmän alle ämpärin kanssa. Vilholle sanoin että istuu siinä vieressä jakkaralla ja ottaa sitten kun saan lehmän lypsettyä. Minä en ois jaksanut sitä ämpäriä nostaa.

Yhdessä me tehtiin työt navetassa. Radion piti olla soimassa koko ajan, että kuuli uutiset ja musiikkia. Tuvassa Vilho saattoi laittaa valkian hellaan ja veden lämpiämään. Ja saunotti lapsia ulkosaunassa.

Sirkka ja Vilho Korkiala sekä heidän 8 lastaan: ylh. vasemmalta Juha, Heli, Pekka, Jaakko. Öidin sylissä Sari, Matti, Riitta ja isän vieressä Mervi.
Sirkka ja Vilho Korkiala sekä heidän 8 lastaan: ylh. vasemmalta Juha, Heli, Pekka, Jaakko. Öidin sylissä Sari, Matti, Riitta ja isän vieressä Mervi.Korkialan perhealbumi

Kodinhoitajat olivat hyvä apu. Kodinhoitajien johtaja sanoi aina, että hän laittaa kaksi hoitajaa tulehen: silloin levähdät. Se oli niin ihanaa, kun hän huolehti kuin hyvä ystävä.

Joka viikko oli leipomapäivä ja pyykkipäivä. Leipomapäivän aikana syntyi sata leipää. Kun uuni lämmitettiin, sitä leivottiin sitten. Rieskat ja ohraleivät, hienot ruisleivät ja paksut ruisleivät. Sitten pata pantiin uuniin vielä yöksi jälkilämmölle. Kun yön oli uunissa liha, niin oli se hyvää ja tuoksui ihanalta.

Totta kai Vilho arvosti sitä mitä minä tein. Kyllä se aina sille antoi niin suuren arvon. Kiitollinen hän oli vaimosta.

Ei sitä paljon paapotettu, sitä vaan tehtiin työtä ja onnellisia oltiin aina kun sai jostain vähän rahaa. Olihan se joskus tietysti vähän liikaakin. Molemmillekin oli liikaa työtä. Kun Vilholla oli se jalkakin.

Kyllä minä aina niin onnellinen olin, kun sain terveen lapsen. Minut oli ihan niin kuin sillä lailla valmistettu siihen äitiyteen.

Lasten kasvatus oli melkein Vilhon vastuulla, ainakin kurinpito. Monesti itkin lasten puolesta, mutta kyllä me yhessä iliman muuta sovinnossa kasvatettiin lapsia.

Kerran kun minä pyykkäsin, Vilho sanoi että älä aina pyykkää, paiskaa menehen ne vaipat. Se oli vähän sellainen ratikaalin oloinen. Eihän sitä sellainen peli vetele.

Heti kun kuuli kertakäyttövaipoista, se lähti moottoripyörällä niitä hakemaan.

Kun toinen poika syntyi, Vilho lähti tilaamaan pyykkikoneen. Minä sanoin ensiksi, etten kehtaa kellekään sanoa, että olen pyykillä ollut. Se oli niin suuri helpotus, ettei sitä usko kukaan.

Mervi Porkola ja Sirkka Korkiala.
Mervi Porkola ja Sirkka Korkiala.Sari Vähäsarja / Yle

Kyllä se oli ihanaa aikaa. Minä en ole milloinkaan moittinut. En minä muista että ois milloinkaan yksinäinen ollut. Seuraa oli aina. Ja sitä oli niin väsynytkin aina, että kun sänkyyn pääsi, niin uni tuli heti.

Kyllähän se kovaa oli, mutta niin sitä vain selvittiin. Ja kaikilla muilla oli samanlaista. Jumala on ollut hyvä ja sinne on saanut kertoa vaikeutensa ja sieltä on apu aina tullut.

Niinhän sitä sanotaan, että tyytyväisyys on ihmisen onni. Jos vain aina valittaa, ei sitä voi onnelliseksi tullakaan. Pitää olla kiitollinen ja tyytyväinen.

Kyllähän se kovaa elämä on ollut, mutta ei se niin vaikeaa että tyytymättömäksi kannattais ruveta. Kiitollisuus ennen kaikkea on aina mielessä, elämää kohtaa. Kiitollisuus on koko ajan sydämessä. Jumala on pitänyt huolen.

En minä mitenkään tunne, että lapsilla olisi ollut helpompaa. Kyllä niillä on aivan täysi työ nykyajankin perheillä, vaikkei sitä niin raskasta ruumiillista työtä, mutta henkisesti se on heillekin raskasta. Kyllä se kovaa hommaa on.

Mervi ja Esa Porkola rakastuivat kun Mervi oli 18 ja Esa 20. Kihloihin he menivät vuoden ja naimisiin kolmen vuoden kuluttua. Tyttäret Maria ja Elisa syntyivät 1989 ja 1992.

Me oltiin tunnettu jo pitkään, samalta kylältä ja seurakunnan tilaisuuksista. Esa hurmasi minut salmiakilla, tuli aakkospussin kanssa ja tarjosi siitä.

Kun lähdettiin ensimmäistä kertaa ajelulle, se oli heti selvä peli. Katsottiin talomalleja ja puhuttiin työnjaosta. Että siivoavatko molemmat ja tiskaavatko.

Me on naurettukin jälkeen päin, että ekoiksi treffeiksi keskustelut oli aika käytännöllisiä. Hyviä vastauksia tuli ja ne ovat päteneet. Ei ole tarvinnut miettiä, että miksi tuo ei tee.

Esa oli sitä mieltä, että kaksi lasta riittää: hänen mielestään molemmille pitää olla syli.

Kun Maria syntyi, meillä oli tontti ja autotalli valmiina. Minä otin lapsia kotiin hoitoon: ensimmäinen tuli 6.15 ja viimeinen lähti 17.15. Oma lapsi oli pieni, ja sitten oli rakennus. Kun hoitolapset lähtivät, vietiin Maria hoitoon mummulle ja lähdettiin rakentamaan.

Olin sillä lailla tunnollinen, etten tiskannut silloin, kun oli hoitolapsia. Sitten illalla kun tultiin raksalta ja saatiin Maria nukkumaan, alettiin tiskata.

Meillä ei ollut tiskikonetta eikä lämmintä pesutilaa: saunaan piti mennä ulkokautta ja lämmittää pata. Onneksi oli vessassa käsisuihku: vessanpytyn päälle pantiiin amme ja siinä pestiin lapsi.

Puoli vuotta oli sellaista aikaa, etten muista Mariasta mitään. Onneksi otettiin kuvia. Lopetin perhepäivähoitajan hommat, se ei ollut mun juttu.

Mervi rakennustyömaalla Maria sylissään.
Puoli vuotta meni melko sumussa, kun Maria oli pieni ja rakennusurakka kesken.Porkoloiden kotialbumi

Elisa oli koliikkilapsi, mutta silloin oli jo uusi koti valmis. Itkuisuus oli väsyttävää, silloin oli kyllä hermo tosi kireällä. Hän nukkui ensimmäisen kokonaisen yön vasta 3-vuotiaana.

Lastenhoitajana sitä ajatteli, että minun pitää pärjätä. Vieläkin on takaraivossa se ajatus ja malli, että äidillä oli kahdeksan lasta ja maatalo. En osannut ajatella, että en ole äitini.

Harmittaa, ettei ole nauttinut niin paljon kuin voisi. Joskus miettii tippa linssissä, että olisi vain ottanut lunkisti, kun lapset olivat pieniä.

Jollain tapaa minulla on silti ollut helpompaa kuin äidillä. Työn määrä ja fyysisyys on ihan erilainen. Odotukset ovat tulleet itseltä: ei ole koskaan tehnyt mielestään riittävästi, koska on lapsena opetettu, että pitäisi tehdä vielä enemmän.

Tiskikone on maailman ihanin laite – siitä en luovu koskaan! Ja videotkin oli aika hyvä juttu: sai hetken hengähtää, kun pani Tao Taon pyörimään. Kerran Maria tunki videonauhurin täyteen vahaliituja. Me ihmeteltiin, mikä siinä on.

Joka aikakaudessa on omat helpotuksensa. Ja jos et ole tiennyt jostain helpotuksesta, et ole voinut kaivatakaan sitä.

Mutta en kyllä kadehdi tämänkään päivän äitejä. Työelämän hektisyys ja paineet on vielä pahempia kuin silloin, kun omat lapset olivat pieniä.

Elisa ja Maria leipomispuuhissa.
Elisa ja Maria leipomispuuhissa.Porkoloiden kotialbumi

Minun ei ole koskaan tarvinnut olla lasten kanssa yksin. Esa on aina osallistunut kodinhoitoon ja lastenhoitoon. Kuvistakin näkee, että jos Esa vaikka työpäivän jälkeen levähti nojatuolissa, hänellä oli Elisa sylissä. Siinä molemmat nuokkuivat.

Siinä olen samaa mieltä kuin äiti, että jos vanhemmat ovat eri mieltä jostain kasvatuksessa, ei voi vetää mattoa toisen jalkojen alta. Näkemyserot on sovittava välissään. Esa on jämäkkä isä, ja mielellään sitä on kunnioittanut toisen näkemyksiä. On tärkeää oppia, ettei aina olekaan oikeassa.

Se me päätettiin jo alussa, että kerrotaan joka päivä lapsille ja toisillemme, että rakastetaan. Omassa lapsuudessa se ei ollut tapana.

On hyvä, että oltiin ensin kaksin. Tuli vahva pohja, jolle oli hyvä saada lapset. Aina me ollaan äiti ja isä, ja nyt myös mummu ja "vaali". Mutta on meidän oikein mukava olla kahdestaankin.

Maria ja Joel Savikko alkoivat seurustella elokuussa 2010. Hugo ja Elmo ovat syntyneet 2014 ja 2016.

Me tavattiin tuttavien häissä, ihan vain moikattiin. Joel laittoi myöhemmin viestin, että on lähdössä vuodeksi vaihtoon Japaniin. Sen vuoden ajan me tutustuttiin Facebookissa.

Joel on kotoisin Sundsvallista, mutta hän lensi Japanista palattuaan ensin Suomeen. Me mentiin jätskille ja se oli kyllä menoa. Tuntuu, että minä vain tuijotin sitä. Juteltiin enimmäkseen matkasta.

Kihloihin me mentiin jo joulukuussa ja naimisiin elokuussa. Pojat on nyt 2- ja 4-vuotiaat.

Tällä hetkellä olen pääasiassa äiti, mutta on meillä parisuhdekin. Me osataan jutella muustakin kuin lapsista, vaikka puhutaankin paljon kasvatuksesta. Tykätään myös olla kaksinkin, ja äiti ja isä on sen mahdollistaneet, kun ne haluaa monesti olla poikien kanssa.

Joel tekee kotona yhtä lailla, melkein pitää miettiä, tekeekö enemmän.... Varsinkin lastenhoidolliset asiat tehdään ihan yhdessä. Siivouksesta ei tykkää kumpikaan.

Maria Savikko, Hugo ja Elmo välipalalla.
Maria Savikko, Hugo ja Elmo välipalalla.Savikoiden kotialbumi

Pohdin aika paljon kasvatusasioita. Äitinä pyrin olemaan jämäkkä, mutta lempeä. Koetan ottaa poikia paljon syliin ja olla heidän kanssaan.

Muistan omasta lapsuudesta, että mun kanssa on paljon värkätty ja touhattu.

Ekana tulee mieleen se, miten äiti on aina sanonut, että rakastaa. Haluan sanoa sen omillekin lapsille. Äidiltä saan myös vertaistukea: jos on vaikka huutanut lapsille, äiti muistuttaa, että niin on muutkin huutaneet.

Päätin kyllä aikanaan, että en koskaan huuda. Sitten huusin. Mutta myös selvitin sen lasten kanssa. Me keskustellaan paljon asioista.

Maria Savikko lukee Hugolle ja Elmolle.
Maria Savikko lukee Hugolle ja Elmolle.Savikoiden kotialbumi

Minulle ei ole vaikeaa kysyä neuvoja. Tietoa on tarjolla niin paljon, että pitää löytää oma tiensä: onko se sormiruokailu vai kestovaipat vai mikä.

Osaan myös rajata asioita paremmin kuin äiti. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään rauhasta ja kotona olemisesta. Jos meinaa mennä hullunmyllyksi, rauhoitan heti kaikki iltamenot.

Nykyään some tuo sellaisia paineita, mitä omalla äidillä ei ollut. Pystyy seuraamaan muiden äitien arkea – tai sitä mitä he haluavat jakaa. Monesti se on kauniita koteja ja tyylikkäitä lapsia. Ilman sitä voisi kyllä elää ihan hyvinkin ja voisi olla jopa helpompaa.

Täytyy tehdä paljon töitä sen kanssa, että ymmärtää, että meidän arki on ihan hyvä, vaikka ei näytäkään tuolta.