Vaasan ammatillista koulutusta uhkaa irtisanomiset – Vamian koko henkilöstö yt-neuvotteluihin?

Vaasan kaupungin ylläpitämä ammatillinen kouluttaja Vamia voi joutua yt-neuvotteluihin, koska opiskelijavuosia ei ole tarpeeksi ja siksi valtionosuudet putoavat.

Vaasa
Vamian logo.
Jarkko Heikkinen / Yle

Vaasan kaupunginhallitus päättää kokouksessaan 15.4 aloitetaanko ammattiopisto Vamiassa yhteistoimintaneuvottelut.

Yt-menettelyn piirissä olisi koko Vamian henkilöstö. Lomautukset, osa-aikaistamiset tai irtisanomiset koskevat noin 25-30 henkilöä. Mahdollisia neuvotteluita perustellaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.

– Ensi vuoden perusrahoituksemme pohjautuu vuoden 2018 opiskelijavuosien toteutuneeseen määrään. Toteutunut opiskelijavuosien määrä jäi viime vuonna 175 opiskelijavuotta pienemmäksi kuin tavoitteemme 2 604 opiskelijavuotta, kertoo Vamian rehtori Åsa Stenbacka tiedotteessa.

Stenbackan mukaan Vamian saama valtionosuusrahoitus laskee ensi vuonna arviolta 1,5 miljoonaa euroa.

Opiskelijavuosi on suorite, joka muodostuu 365 päivästä, joiden aikana opiskelija otetaan huomioon rahoituksen perusteena. Suoritusrahoitus määräytyy suoritettujen tutkintojen ja tutkintojen osien perusteella.

Valtion koulutusleikkaukset vaikuttavat

Stenbackan mukaan ammatillinen koulutus on viime vuosina ollut suurien leikkauksien kohteena valtion budjetissa.

–Olemme jo aiemmin tehneet rajuja säästötoimenpiteitä, mutta pystyneet silti välttämään henkilöstöön kohdistuvat säästöt. Nyt vain eivät muut toimenpiteet enää valitettavasti riitä.

Koulutuslautakunta päättää ensin kokouksessaan 9.4. esittääkö se kaupunginhallitukselle yt-neuvottelujen aloittamista.