"Sitä on ihan, että olenko minä hyvä!?" – työmarkkinoilta sivussa olevat löysivät vahvuutensa taiteen avulla

Uusi taidelähtöinen menetelmä on auttanut kokkolalaisnaisia näkemään osaamistaan, rakentamaan itsetuntoaan ja saamaan rohkeutta.

itsetunto
Eija Olkkola ja Hannele Rintala.
Eilja Olkkola ja Hannele Rintala odottavat aina kokoontumisia, ja aina aika myös tuntuu loppuvan kesken. Sari Vähäsarja / Yle

Kokkolalainen Eija Olkkola esittelee kirjan sivua, jonka hän on repinyt kauniiseen muotoon ja ympyröinyt tekstistä sanoja. Työ vaati aikaa, sillä Olkkola olisi mieluummin leikannut paperin siististi.

– Mutta se hyvän olon tunne, kun sain riivittyä paperin!

Työ syntyi Lumoava-hankkeen viikoittaisessa tapaamisessa. Hanke on tehnyt Kokkolassa kaksi vuotta töitä heikoimmassa työmarkkinatilanteessa olevien toimintakyvyn parantamiseksi.

Tavoite ei useinkaan ole kuntoutua työmarkkinoille saakka, vaan lisätä ihmisen osallisuuden kokemusta.

Osallisuuteen on ryhdytty panostamaan laajemminkin, ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Sokra-hanke koordinoi (siirryt toiseen palveluun) työtä tekeviä projekteja.

– Löydät ryhmän, johon kuulut kuin nenä päähän. Minähän osaan jotain ja uskallan heittäytyä. Tunnet olevasi jotain ja kuuluvasi myös yhteiskuntaan, tiivistää Hannele Rintala.

Hannele Rintalan töitä.
Hannele Rintala on kirjoittanut työhön omia piirteitään.Sari Vähäsarja / Yle

Luovuus apuun omien vahvuuksien löytämiseksi

Jos ihminen ei koe olevansa osa yhteiskuntaa, hän saattaa jättäytyä sen ulkopuolelle.

– Hyvinvoinnin kannalta on olennaista kokea, että pystyy vaikuttamaan edes omiin asioihinsa, sanoo Sanna-Kaisa Karvonen, toinen ammattikorkeakoulu Centrian hankkeen vetäjistä.

Lumoava-hankkeessa käytetään luovia menetelmiä, esimerkiksi kuvataidetta ja kirjoittamista. Elävä portfolio -menetelmän avulla on etsitty omaa osaamista ja minäkuvaa. Kovan datan kuten CV:n sijasta naiset ovat tehneet vahvuuksistaan taidetta ja lopulta muutaman minuutin elokuvat.

Tunnet olevasi jotain ja kuuluvasi myös yhteiskuntaan

Hannele Rintala

Tekemiselle on raamit, mutta ei listaa siitä, mitä pitäisi suorittaa. Tapaamisissa on myös itketty, naurettu ja puhuttu, sillä ulos purskahtaa rajujakin kokemuksia ja tarinoita. Niitä työstetään tekemällä taiteen avulla matkaa itseen.

Eija Olkkola katselee tekemäänsä työtä.
Eija Olkkola esittelee yhtä töistään.Sari Vähäsarja / Yle

Tällainen menetelmä ei ole tarjolla palvelujärjestelmässä eli vertailukohtaa ei toistaiseksi ole, muistuttaa Karvonen. Osallistujien kokemukset puhuvat omaa kieltään.

– Kun et tunne kuuluvasi mihinkään ja itsetuntosi on mitätön ja olematon, kuvaa tekemässään elokuvassa Hannele Rintala.

– Sitten täällä joku sanoo, että kyllä sää oot hyvä. Sitä on ihan, että olenko minä hyvä!

Rohkeutta kertoa omasta tilanteesta

Rintala sanoo, ettei mukaan mennessään uskonut, että kolmella tunnilla viikossa on näin iso vaikutus. Sessiot ovat myös uuvuttavia.

– Niin kuin juoksisi maratonin, mutta tämä ei laihduta, virnistää Rintala.

Tulokset ovat yllättäneet myös kokeneen pedagogin ja taiteentekijän Sanna-Kaisa Karvosen.

– Lähtötilanne on voinut olla se, että ihminen on syrjässä ja elämänsä vanki. Lopulta sama ihminen tulee julkisesti esiin ja antaa kasvot sairaudelleen.

Tämä on prosessi, josta ei kannata sanoa, että höpö höpö.

Eija Olkkola

Eija Olkkola muistuttaa, että yhteiset tunnit ovat vain osa. Hän työstää asioita ennen tapaamista, sen aikana ja jälkeenkin.

– Tämä on prosessi, josta ei kannata sanoa, että höpö höpö.

Olkkola sanoo saaneensa uutta rohkeutta ja "tulleensa kaapista ulos" oman tilanteensa kanssa. Hän on pystynyt vähentämään käyntejä mielenterveyshoitajalla ja kokee, että hankkeella on ollut selvä tervehdyttävä vaikutus.

Hän toivookin päättäjien ymmärtävän tällaisen ryhmätyöskentelyn hyödyt verrattuna siihen, että jokainen kävisi yksitellen mielenterveysammattilaisen vastaanotolla.

Olkkolan ja Rintalan ryhmä on yksi monista, kehittäjäasiakasryhmä. Samanlaista menetelmää käytetään monista syistä työmarkkinoiden reunamalla olevien kanssa.

Hyvinvointisimpukka, jonka avulla ihminen arvioi sitä, miten hänen elämänsä eri osa-alueet ovat hallinnassa.
Hyvinvointisimpukassa viipaleissa on sitä enemmän väriä mitä paremmalla tolalla ihminen kokee alueen elämässään olevan.Sari Vähäsarja / Yle

Haaveena jopa osatyökykyisyys

Rohkeuden lisäksi naiset ovat saaneet ja opetelleet ottamaan vastaan arvostusta, joka tuntui aluksi hämmentävältä. Aihetta käsittelevässä seminaarissa esillä oleminen oli ryhmäläisille valtava askel.

– Tältäkö mahtaa urheilijasta tuntua, kun on tehnyt työtä ja se palkitaan? muistelee Eija Olkkola ajatelleensa.

– Heti niin kuin olisi valmistunut ylioppilaaksi, vertaa Hannele Rintala.

Kolmivuotinen Lumoava-hanke päättyy vuoden loppuun, mutta jatkoa ollaan hakemassa. Sekin on Olkkolan ja Rintalan toive: antaa kasvot tälle työlle, jotta se ei loppuisi.

– Mehän ollaan ne onnelliset! Pahemmassa tilanteessa ovat ne, jotka eivät hae apua, muistuttaa Hannele Rintala.

Vaikka tavoitteena ei usein olekaan suoranainen työmarkkinoille palaaminen, Sanna-Kaisa Karvonen uskoo, että ryhmästä voisi tulla kokemusasiantuntijoita ja jopa osatyökykyisiä.

Eija Olkkola sanookin vahvistuneensa niin paljon, että voi antaa tilaa jollekulle toiselle.

– Olen saanut eväitä elämän reppuun ja toivon, että ne riittävät pitkään ja maistuvat hyvälle.