Opiskelijat lakkoilevat ilmaston puolesta - vaatimuslistalla muun muassa kestävän kehityksen opinnot

Mielenosoituksia järjestetään kello 12 alkaen

ilmasto
Nuoria mielenosoittajia eduskuntatalon edustalla kansainvälisen nuorten ilmastolakon marssilla Helsingissä perjantaina 15. maaliskuuta.
Nuoria mielenosoittajia eduskuntatalon edustalla kansainvälisen nuorten ilmastolakon marssilla Helsingissä perjantaina 15. maaliskuuta.Jani Saikko / Yle

Opiskelijat lakkoilevat tänään ilmaston puolesta monissa suurissa kaupungeissa. Facebook-ilmoittautumisten perusteella suurimmat tapahtumat ovat Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Lakon järjestävät opiskelijat kertovat, että esimerkiksi Helsinkiin odotetaan noin tuhatta osallistujaa.

Helsingissä ilmastolakkoilijat kokoontuvat puolilta päivin Senaatintorille, jossa on puhumassa muun muassa presidentti Tarja Halonen. Lakkoon osallistuu opiskelijoita sekä korkeakouluista että toiselta asteelta.

Turussa ilmastolakko järjestetään Tuomiokirkon edustalla alkaen kello 12. Puheita tullaan kuulemaan ainakin Turun yliopiston ja Åbo Akademin ylioppilaskunnilta ja Luonto-Liitolta.

Turun yliopiston ylioppilaskunnasta kerrotaan, että opiskelijat vaativat ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen ja kestävän kehityksen opintoja osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää.

Lisäksi vaaditaan muun muassa ilmastolle haitallisten yritystukien lakkautusta ja siirtymistä kohti päästöjen verotusta.

Mielenosoittajien mielestä Suomen pitäisi myös esimerkiksi lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö vuoteen 2035 mennessä ja olla hiilineutraali vuoteen 2028 mennessä.