Washington Post: Boeing 737 Max -konemallissa on toinenkin ohjelmisto-ongelma

Boeingin mukaan kyseessä on melko pieni ongelma.

Boeing 737 MAX
Pelastustyöntekijöitä Ethiopia Airlinesin koneen maahansyöksypaikalla.
Pelastustyöntekijöitä Ethiopia Airlinesin koneen maahansyöksypaikalla.EPA

Uusi löytynyt ongelma koskee siipien nostovoimaa lisääviä laippoja ja muita lentokoneen hallintalaitteistoja. Siksi se on luokiteltu kriittiseksi lentoturvallisuuden kannalta. Asiasta kertoivat Washington Postille kaksi nimettömänä pysyttelevää virkamiestä.

Virkamiehet totesivat, että kukaan ei halunnut tilannetta, jossa onnettomuudelle oli olemassa yksi syy, ja nyt kolmen viikon päästä löytyy uusi ongelma.

Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA on määrännyt Boeingin korjaamaan uuden ongelman ennen kuin koneilla voi taas lentää.

Boeingin edustaja pitää uutta ohjelmisto-ongelmaa melko pienenä, mutta ei kommentoinut miten ongelma vaikuttaa lentokoneiden turvallisuuteen.

Toisen ongelman löytyminen selittää, miksi korjauksen aikataulu on viivästynyt. Alun perin ongelmien piti ratketa jo viime viikolla. Nyt FAA olettaa, että korjaukset ovat valmiita ”muutaman viikon sisällä”.

Boeingin 737 Max -konemalli on ollut laajassa lentokiellossa Etiopiassa viime kuussa sattuneen maahansyöksyn jälkeen.

Koneen sakkauksenestojärjestelmän aktivoitumista on pidetty turman yhtenä mahdollisena syynä.

Lentäjät toimivat eilen julkaistun alustavan turmatutkinnan mukaan Boeingin antamien ohjeiden mukaisesti, mutta eivät saaneet konetta hallintaan.

Aiheesta lisää: Tutkintaraportti: Etiopian onnettomuuskoneen lentäjät eivät saaneet konetta hallintaan, vaikka noudattivat Boeingin ohjeita Yhdysvaltojen ilmailuviranomainen: Boeingin turmakonemallin korjaukset eivät riitä

Lähteet: Washington Post, STT