Julian Assange piileskeli suurlähetystössä seitsemän vuotta – näin Wikileaks-vuotajan oikeustapaus on edennyt

Wikileaks-paljastussivuston perustaja on pakoillut oikeudenkäyntiä ja sitä seuraavaa mahdollista karkotusta jo vuodesta 2012.

Julian Assange
Toimittajia Ecuadorin Lontoon-lähetystön edustalla odottamassa Assangen poistumista.
Toimittajia Ecuadorin Lontoon-lähetystön edustalla odottamassa Assangen poistumista.Andy Rain / EPA

Wikileaksin perustajaa Julian Assangea on syytetty Ruotsissa seksuaalirikoksista. Syytteet on myöhemmin vedetty takaisin.

Britanniassa häntä vastaan on edelleen voimassa syyte pienemmästä rikoksesta. Assange jätti ilmoittautumatta oikeuteen vuonna 2012.

Assange on pelännyt, että jos hän antautuu Britannian poliisille, hänet voidaan karkottaa Yhdysvaltoihin.

Siellä häntä odottaisivat paljon raskaammat syytteet tietomurroista. Ne taas voisivat johtaa pitkään vankeustuomioon, mikä Assangen mielestä rikkoisi hänen ihmisoikeuksiaan.

Näin tapahtumat ovat edenneet:

  • Elokuu 2010. Assange vierailee Ruotsissa, minne hän harkitsee perustavansa Wikileaksin toimiston. Vierailun jälkeen kaksi naista syyttää häntä seksuaalirikoksista, toinen raiskauksesta ja toinen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Assangen mukaan syytökset ovat perusteettomia.
  • Joulukuu 2010. Assange ilmoittautuu poliisille Lontoossa. Hän pääsee vapaaksi takuita vastaan.
  • Toukokuu 2012. Britannian korkein oikeus päättää, että Assange on karkotettava Ruotsiin vastaamaan syytöksiin.
  • Kesäkuu 2012. Assange hakee turvapaikkaa Ecuadorin Lontoon-lähetystöstä ja muuttaa sinne asumaan.
  • Elokuu 2012. Ecuador myöntää Assangelle turvapaikan. Päätöstä perustellaan sillä, että Assangen ihmisoikeudet ovat vaarassa, jos hänet karkotetaan.
  • Elokuu 2015. Syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä todetaan vanhentuneiksi. Raiskaussyyte pysyy voimassa.
  • Helmikuu 2016. YK:n tarkastajat toteavat, että Ruotsi ja Britannia ovat syyllisiä Assangen laittomaan vapaudenriistoon aina vuodesta 2010 lähtien.
  • Toukokuu 2017. Ruotsin syyttäjäviranomaisten päätöksellä raiskaustutkinta lopetetaan ja vangitsemisvaatimus perutaan. Lontoon poliisi ilmoittaa, että Assange otetaan kiinni, jos hän poistuu lähetystöstä.
  • Lokakuu 2017. Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton syyttää Wikileaksia yhteistyöstä Venäjän kanssa Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä.
  • Heinäkuu 2018. Britannia ja Ecuador vahvistavat, että Assangen tapauksen ratkaisemisesta käydään neuvotteluita.
  • Lokakuu 2018. Assangelle annetaan lähetystön sisäisiä käyttäytymisohjeita. Hänen on mm. siivottava WC:nsä ja pidettävä huolta kissastaan.
  • Lokakuu 2018. Assangen kerrotaan valmistelevan syytettä Ecuadoria vastaan. Assange syyttäisi Ecuadoria perusoikeuksiensa loukkaamisesta.
  • Huhtikuu 2019. Wikileaksin mukaan Ecuador on karkottamassa Assangen Lontoon-lähetystöstä. Ecuadorilainen virkamies kiistää tiedon. Muutamaa päivää myöhemmin Britannian poliisi pidättää Assangen ja vie hänet pois lähetystöstä.

Lähteet: BBC, SVT

Lisää aiheesta:

Wikileaksin Julian Assangea uhkaa viiden vuoden vankeus: syytteitä hakkeroinnista ja salaliitosta – Yhdysvallat pyytää luovutusta

The New Yorker: Julian Assange, a man without a country (siirryt toiseen palveluun)