Jäät ovat heikentyneet – ainakin virtapaikat kannattaa jo kiertää

Lyhyet
Mies järven jäällä polkupyörän kanssa
Keijo Salokangas / Yle

Jää on jo monin paikoin heikkoa, ja jäällä liikkuessa tulisi välttää etenkin aurinkoisia virtauspaikkoja.

Itä -ja Keski-Suomessa on Suomen ympäristökeskuksen mukaan nyt jäätä enimmäkseen 45–60 senttiä. Jään kokonaispaksuus voi kuitenkin hämätä, sillä suuri osa jäästä on teräsjäätä hauraampaa kohvajäätä, joka voi sisältää vesikerroksiakin.

Esimerkiksi Kuopiossa Kallavedellä jäätä on nyt liki kymmenen senttiä vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Suomen ympäristökeskus kehottaakin ihmisiä jo välttämään jäällä liikkumista ainakin maan etelä- ja keskiosissa.