Kemin SM-pilkkien ympärille ryöpsähti asiatontakin eläinsuojelukeskustelua

Osaksi keväistä pilkkikautta ovat tulleet eläinaktivisten kannanotot ja niihin liittyvät vastaväittämät. Keskustelu on äitynyt ajoittain asiattomuuksiin.

kalastus
Pilkkijän kädet lähikuvassa
Laura Valta / Yle

Lauantaina järjestettävien Kemin SM-pilkkien lähestyessä eläinaktivistit ovat muun muassa sosiaalisessa mediassa tuominneet kisat ja vedonneet kalojen kykyyn tiedostaa kipua.

Aktivistien väittämät ovat luonnollisesti poikineet kärkästä vasta-argumentointia.

Uutta nyt käytävä väittely ei ole, sillä eläinaktivistit ovat selkeästi tuoneet esiin kantansa, jonka mukaan kalastus pitäisi kieltää.

Eri puolilla Suomea järjestettäviin pilkkitapahtumien yhteydessä he ovat väittäneet pilkkijöiden aiheuttavan kaloille turhaa kipua. Väittelyä on käyty puolin ja toisin myös siitä, miten ja milloin pilkityt kalat pitäisi tappaa.

Some-keskustelua piti rajoittaa

Kemin SM-pilkkien facebook-sivujen ylläpitäjä on päätynyt kieltämään sivuilla kaikenlaisen eläinsuojelua ja siihen liittyvää lainsäädäntöä koskevan kommentoinnin.

Kilpailun johtaja ja facebook-sivun pääylläpitäjä Petter Nissén sanoo, että kielto on nähty tarpeelliseksi, sillä kokemusta keskustelun ryöpsähtämisestä saatiin jo viime talvena Kuusamon SM-kisojen aikaan.

– Ihmiset kommentoivat, että kalat ovat tunneälyisiä yksilöitä ja muuta vastaavaa. Heille myös siellä vastailtiin, kuinka kalan alkeellinen hermosto ja aivorakenne ei mahdollista, että ne olisivat tunneälyisiä yksilöitä. Se on loputon keskustelu ja menee ihan raiteiltaan, Petter Nissén sanoo.

Kemin SM-pilkin facebook-sivuilta on poistettu kommentteja, joissa on toivottu jopa pilkkijöiden kuolemaa.

– Siellä on ollut eläinaktivistien kommentteja, joissa on jopa toivottu pilkkijöiden hukkumista. Tällaiset kommentit ovat todella outoja eivätkä kuulu SM-pilkkien tiedottamiseen millään tavalla eivätkä edistä sen järjestämistä. Kun kilpailun facebook-sivut perustettiin reilu vuosi sitten, nämä eläinsuojelu- ja "kivuntuntemusasiat" laitettiin sivuun näistä keskusteluista, Nissén kertoo.

Petter Nissén toteaa, että Kemin kilpailut on järjestetty lakien edellyttämällä tavalla ja lainsäädäntö on huomioitu myös kilpailun säännöissä.

– Täytyy muistaa, että kalastuslaki kieltää myös luvallisen kalastamisen häirinnän. Olemme varautuneet siihen, että kaikenlaisiin järjestyshäiriöihin puututaan viranomaisteitse.