Äärioikeiston kokoontuminen pitää poliisit valppaina viikonloppuna – vaalirauhan turvaamiseen varauduttu Turun seudulla

Lauantaiseen äärioikeiston tapahtumaan on poliisin mukaan varauduttu riittävästi jo ennakkoäänestyksenkin takia.

äärioikeisto
Miekkalogo poliisiauton kyljessä.
Poliisi on varautunut viikonlopun tapahtumiin.Petri Lassheikki / Yle

Poliisi on valmiudessa lauantaina odotettavissa olevan äärioikeiston kokoontumisen varalta Varsinais-Suomessa. Verkossa liikkuneiden tietojen mukaan Turkuun tai Turun seudulle on tulossa äärioikeiston edustajia eri maista Awakening II-tapahtumaan.

Ylikomisario Mika Peltola Lounais-Suomen poliisista on vähäsanainen siitä, paljonko sillä on tietoa tapahtumasta, esimerkiksi tarkemmasta pitopaikasta tai odotettavissa olevasta osallistujamäärästä.

– Poliisi on tietoinen, että tällaista ollaan järjestämässä. Olemme tämän tiedon perusteella varautuneet viikonloppuun, kommentoi Peltola.

Hän ei suostu tarkemmin paljastamaan, kuinka suurella miehityksellä poliisi on varautunut äärioikeiston kokoontumiseen. Hän ei myöskään kerro, onko muualta maasta tulossa lisävahvistuksia Turun poliisin tueksi.

Partiot varmistavat äänestysvapauden toteutumista Varsinais-Suomessa

Poliisi oli ylikomisario Mika Peltolan mukaan muutenkin varautunut viikonloppuna turvaamaan vaalirauhaa ennakkoäänestyksen aikana.

– Ennakkoäänestys on alkanut ja viikon päästä on eduskuntavaalit, ja poliisi on jo hyvissä ajoin katsonut, että meillä on kansalaisten äänestysvapautta turvaamassa partioita maakunnassa.

Tilanne on nyt se, että Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan laitonta toimintaa ei sallita.

Ylikomisario Mika Peltola

Ylikomisario Mika Peltola ei halua täsmentää, onko poliisilla syytä varautua vaalirauhan rikkoutumiseen Varsinais-Suomessa. Hänen tietoonsa ei ole tullut häirintää äänestyspaikoilla keskiviikkona alkaneen ennakkoäänestyksen aikana.

– Poliisi katsoo äänestyspaikkojen lähistöllä, että kansalaiset voivat vapaasti mennä oman tahtonsa kanssa vaaliuurnille. Luonnollisesti poliisilla olevan ennakkotiedon ja käytyjen keskustelujen perusteella poliisi lähtee siitä, että olemme riittävästi varautuneet tapahtumaan.

Lainvoimainen päätös antaa keinoja puuttua PVL:n toimintaan

Korkein oikeus (KKO) kielsi väliaikaisesti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnan maaliskuun lopulla. Samalla se myönsi uusnatsijärjestö PVL:lle valitusluvan toimintansa lakkauttamista koskevasta hovioikeuden päätöksestä.

Poliisihallitus on ohjeistanut poliisilaitoksia puuttumaan kaikkeen havaitsemansa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaan.

Ylikomisario Mika Peltola Lounais-Suomen poliisista sanoo, että aiemmin poliisilla ei ole ollut lainvoimaista päätöstä puuttua yhdistyksen toimintaan.

– Nyt meillä on lainvoimainen päätös, että PVL on väliaikaisesti toimintakiellossa. Yhdistyslaista löytyy rangaistuspykälä, jos katsotaan, että yhdistyksen nimissä jatketaan tällaista toimintaa.

Hän ei halua kommentoida, tarkoittaako tämä tarvittaessa järeämpiä keinoja puuttua lainvastaiseen toimintaan.

– Poliisi pyrkii neuvoin, kehotuksin ja käskyin katsomaan, että olemassa olevaa lainsäädäntöä ja päätöksiä noudatetaan. Aina tapauskohtaisesti harkitaan, millä tavalla tehdään. Tilanne on nyt se, että Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan laitonta toimintaa ei sallita millään elämän osa-alueella, sanoo ylikomisario Mika Peltola.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivit olivat muutama viikko sitten näkyvästi liikkeellä Turun vaalikadulla (siirryt toiseen palveluun) (Turun Sanomat, tilaajille). He jakoivat myös puolueiden logoilla varustettua tekaistua vaalimateriaalia.