Mies kuoli menetettyään moottorikelkan hallinnan Muoniossa – moottorikelkkaonnettomuus myös Vaasan saaristossa

Paikkakuntalainen mies kuoli saamiinsa vammoihin.

Moottorikelkkaonnettomuus
Muonionjoki Kolarissa Suomen ja Ruotsin väliseltä sillalta pohjoiseen. 18.3.2019
Keski-ikäinen mies kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Muoniossa Lapissa lauantai-iltana, kertoi poliisi. Tapani Leisti / Yle

Keski-ikäinen mies kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Muoniossa Lapissa lauantai-iltana, kertoi poliisi. Turma sattui, kun mies menetti maastossa kelkan hallinnan, putosi sen kyydistä ja päätyi kelkan alle.

Paikkakuntalainen mies kuoli saamiinsa vammoihin.

Pelastuslaitos sai tapauksesta hälytyksen Torniontielle iltayhdeksältä.

Tutkintaan ei liity rikosepäilyä. Mikään ei ole viittaa siihen, että kyseessä olisi jokin muu kuin onnettomuus, kertoi tapauksen tutkintaa johtava rikoskomisario Tuomo Seikkula STT:lle sunnuntaina.

Hänen mukaansa uhri oli ollut liikkeellä yksin eikä onnettomuuteen liity esimerkiksi muita moottorikelkkoja. Seikkula ei antanut julki muita yksityiskohtia turman tapahtumatavasta tai -paikasta.

Poliisin lisäksi tapausta tutkii liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta.

Moottorikelkkailija ajoi laivaväylään Vaasan saaristossa

Moottorikelkkailija ajoi laivaväylään ja joutui veden varaan Vaasan saaristossa sunnuntain vastaisena yönä, kerrotaan Länsi-Suomen merivartiostosta. Merivartioston ilmatyynyaluksen pintapelastaja nosti pahoin kylmettyneen iäkkään miehen vedestä. Hänet vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan.

Onnettomuus sattui Nagelprickin reunamerkin lähistöllä. Sivullinen oli nähnyt laivaväylän suuntaan menevät moottorikelkan jäljet ja seurannut niitä. Hän näki miehen vedessä ja hälytti apua.