Keski-Suomen vaalipiirin tentti kuultavissa Yle Jyväskylän taajuudella

Kahden tunnin mittaiseen vaalitenttiin osallistuvat kaikki eduskuntapuolueet lukuunottamatta RKP:ta, jolla ei ole vaalipiirissä ehdokkaita.

vaalit
Ennakkoäänestyslapussa leima
Kare Lehtonen/Yle

Eduskuntavaalit kuuluvat maanantaina Radio Suomen lähetyksissä.

Radion vaalitentit alkavat valtakunnallisella osuudella Radio Suomen Päivässä puoli yhdentoista aikaan. Illemmalla vuorossa ovat vaalipiirien omat vaalitentit. Keski-Suomen vaalipiirin tentti alkaa Yle Jyväskylän taajuuksilla kello 18.

Kahden tunnin mittaiseen vaalitenttiin osallistuvat kaikki eduskuntapuolueet lukuunottamatta RKP:ta, jolla ei ole vaalipiirissä ehdokkaita.

Keski-Suomen vaalitentti lähetetään suorana Jyväskylän keskustasta ravintola Vakiopaineesta. Tentin juontavat Hanna Talikainen ja Virpi Kotilainen, lähetystä voi seurata myös Yle Areenassa.

Eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet ovat tenttivuorossa tiistai-aamuna yhdeksältä. Myös pienpuoluetentti välitetään sekä radiossa että Areenan kautta.