Kuumentaako ilmastonmuutos tunteita Porin teatterissa? Seuraamme Satakunnan vaalitenttiä hetki hetkeltä

Kansanedustajaehdokkaat kokoontuvat tänään Porin teatteriin väittelemään muun muassa ilmastosta, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä terveysasioista.

eduskuntavaalit
Yle Radio Suomen Satakunnan vaalitentti
Yle

Yle Radio Suomen Satakunnan suuri vaalitentti järjestetään tänään maanantaina Porin teatterissa.

Tentti alkaa kello 18 ja yleisöllä on sinne vapaa pääsy. Tentin voi myös kuunnella suorana radiosta Yle Radio Suomen taajuuksilla tai Yle Areenassa. Tentin juontavat Ylen toimittajat Antti Laakso ja Teemu Kahila.

Tentissä ovat Satakunnan vaalipiiristä mukana Krista Kiuru (sd.), Laura Huhtasaari (ps.), Tapio Huhtanen (kesk.), Simo Korpela (kd.), Jari Myllykoski (vas.), Anne Holmlund (kok.), Anne Liinamaa (vihr.) sekä Juho Kukkasmäki (r.).

Hetki hetkeltä -seurantaa päivittää Ylen toimittaja Jenni Joensuu.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.