Haminassa syntyi kiista entisen uimahallin myynnistä – nyt kaupunki on kumoamassa kaupat sinetöineen päätöksensä

Haminan kaupungin tavoitteena on sopia uimahallin osakkeista sellaiset kaupat, jotka miellyttävät kaikkia osapuolia.

kiinteistökauppa
Haminan entinen uimahalli
Sakari Saksa / Yle

Hamina on palaamassa lähtöruutuun vanhasta uimahallista tehtyjen kauppojen kanssa.

Kaupunki aikoo kumota päätöksen, jolla se noin vuosi sitten myi Satamakadulla sijaitsevan uimahallin tilat virolaisyhtiölle tuhannella eurolla.

Kaupunki haluaa omistamistaan osakkeista eroon, mutta uimahallin kanssa samassa kiinteistössä olevan taloyhtiön hallinto-oikeuteen tekemä valitus on jarruttanut kauppojen toimeenpanoa. Kaupunki on saanut hallinto-oikeudesta tiedon, että valituksen käsittely raukeaa, jos valituksen kohteena oleva päätös kumotaan.

Kaupunki aikoo päätöksen kumottuaan neuvotella kaupoista uudelleen siten, että se miellyttää kaikkia osapuolia, eikä vuosien valituskierrettä synny. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Virolaisyhtiö Kuntovoima OÜ on suostunut kaupungin suunnittelemaan järjestelyyn, ja on edelleen mukana myyntineuvotteluissa. Myös taloyhtiön kanssa on jo käyty neuvotteluja.

Virolaisyritys kaavaili tiloihin liikunnan, hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluita. Hamina oli sopinut yhtiön kanssa auttavansa toiminnan käynnistämisessä. Ostaja oli valinnut työhön konsultin, jolle kaupunki olisi maksanut 200 000 euron palkkion. Nyt tämä kaikki olisi raukeamassa.