Tilannekeskus helpottaa pelastuslaitosten toimintaa Lapissa: "Viranomaisjohto on heti ensisekunneista lähtien"

Lapin pelastuslaitoksen tilannekeskus on toiminyt hyvin ja nopeuttanut viranomaisten toimintaa.

pelastustoimi
Palomestari Mika Tirroniemi Lapin pelastuslaitoksen tilannekeskuksessa
Palomestari Mika Tirroniemi työnsä äärellä Lapin pelastuslaitoksen tilannekeskuksessa.Laura Valta / Yle

Lapin pelastuslaitoksen uusi tilannekeskus on osoittautunut toimivaksi ja tarpeelliseksi ensimmäisen vajaan puolen vuoden aikana.

Kemin paloasemalla toimiva tilannekeskus ottaa nykyisin vastaan kaikki Lapin alueen hälytykset virka-ajan ulkopuolella.

Tilannekeskuksessa arvioidaan tehtävän kiireellisyys ja tarvittavat toimenpiteet sekä johdetaan tarvittaessa hälytystehtävän ensiminuutit.

Palomestari Mika Tirroniemi kertoo, että tilannekeskuksesta on suuri hyöty juuri Lapissa, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja monilla paikkakunnilla ollaan sopimuspalokuntien varassa.

– Täällä on viranomaisjohto heti ensisekunneista lähtien. Monissa paikoissa toimitaan sopimuspalokuntien pohjalta ja siviili voi olla johtamassa toimintaa ja lähtee kotoa. Siinä on muutaman minuutin tyhjiö, ellei joku ota toimintaa haltuun, Tirroniemi selventää.