Taloyhtiöt halutaan mukaan kierrättämään muovia Vaasan seudulla

Taloyhtiö voi säästää, jos se muuttaa poltettavan jätteen jäteastian pakkausmuovin kierrätysastiaksi.

muovin kierrätys
Muovinkierrätysohje.
Joni Kyheröinen / Yle

Muovin kierrätystä pyritään käynnistämään Vaasan seudulla myös taloyhtiöissä. Lassila & Tikanoja on lähestynyt taloyhtiöitä ja tiedustellut näiden kiinnostusta pakkausmuovin ja -kartongin lajitteluun. Mukaan tarvitaan noin sata taloyhtiötä, jotta kuljetukset aloitetaan. Lassilan & Tikanojan mukaan jo kymmenet taloyhtiöt ovat lupautuneet mukaan.

Taloyhtiö maksaisi muovin kierrätyksestä tyhjennysmaksun. Taloyhtiöt voivat kuitenkin myös säästää muovia kierrättämällä. Jos taloyhtiöllä on esimerkiksi kolme jäteastiaa poltettavalle jätteelle, voi kaksi niistä muuttaa pakkauskartongin ja -muovinkeräysastioiksi. Pakkausmuovin ja -kartongin keräyksessä ei ole käsittelymaksua kuten poltettavan jätteen keräyksessä.

– Säästöä voi kertyä satoja euroja vuodessa, toteaa Satu Hannula Lassila & Tikanojan Tuovilan toimipisteestä.

Muovi päätyy Riihimäelle Fortumin muovijalostamoon, jossa siitä syntyy uusiomuovia. Siitä tehdään muun muassa kukkaruukkuja, ämpäreitä ja säilytyslaatikoita.