Lehdet: Kirkkoherra esti saamelaisartistin konsertin Sippolan kirkossa – Wimme Saaren musiikki ei sopusoinnussa kirkon sanoman kanssa

Saamelaismuusikko Wimme Saari on esiintynyt kirkoissa Suomessa ja ulkomailla. Aikaisemmin hänen esiitymistään ei ole haluttu estää.

Saamelaismusiikki
Wimme Saari
Wimme Saari.Inger-Elle Suoninen / Yle

Tunnettu saamelaismuusikko Wimme Saari ei saa esiintyä yhdessä jazzmuusikko Tapani Rinteen kanssa Sippolan kirkossa Kouvolassa, uutisoi Kouvolan Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Ensi kesälle suunniteltu konsertti olisi osa Sippolassa ensimmäistä kertaa järjestettävää etnofuturistista taidetapahtumaa.

Tapahtuman järjestäjä kertoo lehdelle, että Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Eija Murto on perustellut päätöstään sillä, että esitettävän musiikin tulee olla sopusoinnussa kirkossa julistettavan sanoman kanssa.

Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) kirkkoherra kertoo, että asiaa voidaan vielä harkita uudelleen.

Saari esittää esimerkiksi virsiä, mutta saamen kielellä. Hän on esiintynyt useasti kirkoissa Suomessa ja ulkomailla. Saari kertoo Helsingin Sanomille, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirkko on kieltämässä hänen esiintymisensä.