Yhä useampi japanilainen kolmekymppinen ei ole koskaan harrastanut heteroseksiä

Noin 13 prosentilla 30–34-vuotiaista japanilaismiehistä ei ole lainkaan kokemusta heteroseksistä.

seksi
Seksi ja seurustelu kiinnostavat japanilaisnuoria yhä vähemmän.
Seksi ja seurustelu kiinnostavat japanilaisnuoria yhä vähemmän.Jenny Matikainen / Yle

Joka kymmenes yli kolmekymppinen japanilainen ei ole ikinä harrastanut heteroseksiä, selviää Japanin terveysministeriön tekemästä laajasta kyselytutkimuksesta.

Sen mukaan 30–34-vuotiaista miehistä 12,7 prosenttia ei ollut harrastanut heteroseksiä kertaakaan elämänsä aikana. Naisilla vastaava luku oli 11,9.

35–39-vuotiailla luvut pienenivät vain hiukan; yhdeksän prosentin tuntumaan.

Japanilaistutkimus on tehty vuosina 1987–2015. Sen mukaan seksuaalinen kokemattomuus on nykyään paljon yleisempää kuin vuosina 1987 ja 1992. Samankaltaiseen tulokseen päätyi myös yleisradioyhtiö BBC:n tutkimus vuosi sitten.

Tutkimuksessa ei tosin kysytty kokemuksia seksistä saman sukupuolen kanssa.

Vaikka viidellä prosentilla haastatelluista olisi kokemuksia vain seksistä saman sukupuolen kanssa, silti joka kahdeskymmenes 30–39-vuotias japanilainen olisi neitsyt, tutkijat huomauttavat.

Japani on poikkeus

Datan perusteella Japani on kehittyneiden maiden joukossa poikkeus. Vastaavan tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisista 30–34-vuotiaista miehistä neitsyitä oli 3,1 prosenttia ja naisista 1,9 prosenttia.

Suomessa Väestöliiton mukaan miehistä noin viidesosa ja naisista kymmenesosa oli ollut yhdynnässä ensimmäistä kertaa vasta 21-vuotiaana tai sitä vanhempana. (siirryt toiseen palveluun)

– Seksuaalista kokemattomuutta tai passiivisuutta ei pitäisi eksotisoida, sille ei pidä nauraa eikä sen pitäisi olla kenenkään huolenaihe, sanoo tutkimusjohtaja Peter Ueda Tokion yliopistosta uutistoimisto AFP:n mukaan.

Hänen mukaansa seksuaalisesta aktiivisuudesta ja sen puutteesta kaivataan lisätutkimusta.

Todennäköisesti Japanissa joku kuitenkin huolestuu.

Maa käy jatkuvaa taistelua väestön ikääntymisen ja syntyvyyden vähenemisen kanssa.

Lue juttu japanilaisnuorten parisuhteita ja perhe-elämää koskevista ajatuksista täältä

Japanilaisnuoret lakkasivat harrastamasta seksiä – Nyt kunnat järjestävät sokkotreffejä, koska maa tarvitsee kipeästi lisää vauvoja

Lähteet: AFP, Yle