Moni äänesti vahingossa väärää ehdokasta viime vaaleissa – näin vältät 5 mokaa äänestyskopissa

Kokosimme yhteen virheet, joita suomalaiset tekevät eduskuntavaalien äänestyskopeissa. Humalatila voi jopa estää äänestämisen.

äänestäminen
Tyhjiä vaalikuoria äänestyspaikalla.
Henrietta Hassinen / Yle

Kotkassa koettiin sunnuntaina poikkeuksellinen tilanne, kun äänestäjä jouduttiin käännyttämään pois Karhuvuoren ennakkoäänestyspaikalta humalatilan vuoksi.

– Vartijan näkemys tilanteesta oli, että äänestäjä oli liian kovassa humalassa, kertoo Kotkan kaupungin keskusvaalilautakunnan sihteeri Birgit Lempinen.

Karhuvuoren ennakkoäänestys järjestetään nyt toista kertaa paikassa, jonka lähistöllä liikkuu paljon päihdeongelmaisia. Siksi paikalle haluttiin myös pysyvä vartiointi. Vartijat eivät ole kovin yleinen näky äänestyspaikoilla.

– En ole kuullutkaan, että olisi jo ennakkoon tiedossa joku rähinäpaikka ja valmistauduttu siihen. Apua saadaan aina paikalle, jos sitä tarvitaan, toteaa sihteeri Juha Ruuth Kaakkois-Suomen vaalipiirilautakunnasta.

Kokosimme alle ohjeita, joiden avulla varmistat että eduskuntavaaleissa antamasi ääni lasketaan – ja että se menee varmasti haluamallesi ehdokkaalle.

1. Äänestä selvinpäin, älä riehu

Neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen oikeusministeriöstä sanoo, että humalatila ei kategorisesti estä äänestämistä. Vaalivirkailija voi kuitenkin kieltää äänestämisen humalatilan takia.

– Äänestäminen on oikeudellisesti ihan merkityksellinen toimi. Siksi vaalivirkailijan täytyy varmistua, että äänestäjä ymmärtää mistä on kyse, Huotarinen toteaa.

Harkinta on tapauskohtaista ja kuuluu Huotarisen mukaan virkailijalle, ei vartijalle.

– Vaalivirkailijan pitää tehdä päätös ja hänen tulee itse todeta tilanne. Vartijan asiantuntemukseen ei tässä voi luottaa. Vartijat eivät toimi tilanteessa virkavastuulla.

Suurimmat kysymykset ovat, kykeneekö henkilö äänestämään ja ymmärtääkö hän, mitä on tekemässä.

– Pidän mahdollisena, että joissakin tapauksissa humalatila on niin vahva ettei äänestäminen onnistu. Myös häiriköinti voi johtaa siihen, ettei äänestäjää päästetä koppiin, oli humalassa tai ei.

Äänestyspaikoilla on virkailija, joka auttaa äänestämisessä esimerkiksi vanhuksia, vammaisia ja niitä, jotka eivät pysty kirjoittamaan sairautensa vuoksi.

2. Muista äänestää oman vaalipiirisi ehdokasta

Yleinen virhe etenkin eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä on Huotarisen mukaan se, ettei äänestäjä hoksaa mihin vaalipiiriin kuuluu. Tätä tapahtuu varsinkin pääkaupunkiseudulla, koska Helsinki on eri vaalipiirissä kuin Espoo ja Vantaa.

– Aiemmissa vaaleissa on äänestetty aika paljon ennakkoon yli vaalipiirirajojen. Kopissa ovat esillä kyseisen vaalipiirin ehdokaslistat, joten pitää hoksata katsoa muualta se oman vaalipiirin ehdokkaan numero. Vaarana, että ääni menee väärälle ehdokkaalle.

Äänet lasketaan sen mukaan, mikä äänestäjän kotikunta on.

– Meille tulee jonkin verran kysymyksiä, että miten tämä nyt menikään. Lisäksi on ollut tilanteita, joissa joku on äänestänyt ehdokasta joka ei olekaan saanut yhtään ääntä. Sitten on käynyt ilmi, ettei äänestäjä olekaan äänestänyt henkilöä jota on luullut äänestäneensä.

Vaalipäivänä äänestäminen ei onnistu muualla kuin oman vaalipiirin äänestyspaikoissa. Jos siis olet vaalipäivänä reissussa, sinulla on jo kiire äänestämään. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 9.4.

Ykkönen ja seiska oikeaoppisesti piirrettyinä äänestystä varten
Satu Krautsuk / Yle

3. Piirrä numerot oikein

Yleisin virhe äänestyskopissa on perinteisesti ollut niin suttuinen numero, ettei siitä saa selvää. Ääntenlaskijoille tuottavat vaikeuksia etenkin huolimattomasti piirretyt ykkönen ja seiska.

– Ykkönen pitäisi piirtää ilman väkästä, ja seiskaan taas pitäisi laittaa väliviiva. Myös muiden numeroiden kanssa kannattaa olla huolellinen. Kutonen, ysi, kolmonen ja nolla voivat huolimattomasti piirrettyinä olla vaikeita tulkita, Huotarinen muistuttaa.

Numeron kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä liian vaikeasti tulkittava numero hylätään. Tulkinnanvaraisen numeron tutkii ainakin kolme silmäparia.

4. Älä piirrä lipukkeeseen sydämiä tai muuta ylimääräistä

Aku Ankka on yleisin äänestyslipukkeeseen ilmestyvä hahmo, joka ei ole vaaleissa ehdolla. Lipukkeista löytyy myös muunlaisia taideteoksia kuten sydämiä, kukkia ja aurinkoja. Siihen ei kuitenkaan kannata piirtää mitään ylimääräistä.

Ei edes pientä sydäntä lipukkeen kulmaan.

– Riski äänen hylkäämisestä on silloin vahva. Vaalipiirilautakunta joutuu ratkaisemaan, että onko merkintä asiaton, Huotarinen sanoo.

5. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi

Postissa kotiin tullutta äänestyskorttia et välttämättä tarvitse, mutta henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan. Siihen kelpaa esimerkiksi henkilökortti, ajokortti tai passi.

Poliisilta voi saada myös maksuttoman henkilökortin äänestämistä varten. Tapoja on muitakin.

– Se riittää, jos vaalivirkailija tuntee äänestäjän.

Myös kaverin siivellä saattaa päästä äänestämään. Silloin riittää, että kaveri pystyy todistamaan oman henkilöllisyytensä ja vahvistamaan, kuka olet.

– Tämä on vaalivirkailijan harkinnassa. Jos selvitys luotettava, niin näitä on voitu hyväksyä. Tavoite on, että mahdollisimman moni pääsee käyttämään äänioikeuttaan.