Ekokatastrofin ruotiminen toi Kriitikin kannukset Ilja Lehtiselle

Tunnustus tuli näytelmästä, joka on esitetty vain Taideyliopistossa.

palkinnot
Dramaturgi Ilja Lehtinen
Dramaturgi Ilja LehtinenJukka Lintinen / Yle

Kritiikin kannukset saa Taideyliopiston teatterikorkeakoulun kasvatti, dramaturgi ja näytelmäkirjailija, Ilja Lehtinen (s. 1980). Palkintolautakunta vaikuttui hänen näytelmästään Elinvoima, joka käsittelee ilmastonmuutosta ja ekokatastrofia. Helsingin Sanomien kriitikko Maria Säkö piti näytelmää täysosumana (siirryt toiseen palveluun).

Lehtinen kertoo puhelimessa olevansa yllättynyt tunnustuksesta.

– Kyllä se hienolta tuntuu. Elinvoimassa on selvästi ollut jotain sellaista, joka on koskettanut ja puhutellut myös laajemmin, Lehtinen sanoo.

Näytelmän teksti käsittelee sekä ympäristöahdistusta että ihmisen suhdetta metsään. Siinä käydään läpi tuntemuksia, jotka Lehtisen mukaan liittyvät käynnissä olevaan ympäristökatastrofiin.

– Nämä aiheet ovat kiinnostaneet minua aina. On vaikea käsittää, miten niitä voisi olla ajattelematta, Lehtinen sanoo.

Elinvoimassa Lehtinen tutkii Suomen metsien käyttöä, hyödyntämistä ja varjelemista. Hän tarkastelee näytelmässä myös metsänhoitopolitiikan seurauksia. Juryn mukaan Lehtinen on paneutunut aiheeseensa, eikä tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja tai sorru latteisiin johtopäätöksiin.

Elinvoima on Lehtisen opinnäyte dramaturgian maisteritutkintoon Teatterikorkeakoulussa.

Hän suunnittelee parhaillaan uutta näyttämöteosta Universumille, vapaan kentän teatterikoalitiolle. Sen lisäksi Lehtinen on mukana Radioteatterin käsikirjoitusprojektissa.

Kritiikin kannukset jakaa Suomen arvostelijain liitto. Tunnustus perustettiin vuonna 1961.