1. yle.fi
  2. Uutiset

Romanian 89-vuotias ex-presidentti oikeuteen Ceausescun ajan vallankumouksesta

Ion Iliescua syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Romania
Ion Iliescu kuvattuna vuonna 1999.
Ion Iliescu kuvattuna vuonna 1999.EPA

Romanian entinen presidentti Ion Iliescu joutuu oikeuteen syytettynä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Asiasta kertoivat Romanian syyttäjänviranomaiset maanantaina.

– On erityisen tärkeä hetki Romanian oikeuslaitokselle, että se maksaa kunniavelkansa historiallemme, pääsyyttäjä Augustin Lazar sanoi toimittajille uutistoimisto AFP:n mukaan.

Asiaa on tutkittu jo pitkään. Tutkintaa on AFP:n mukaan hankaloittanut virallisen Romanian haluttomuus palata vuoden 1989 vallankumouksen verisiin jälkiseuraamuksiin.

Oikeudenkäynnin aloituspäivämäärä ei ole vielä tiedossa.

Rikokset koskevat Iliescun tekoja vuoden 1989 vallankumouksen jälkimainingeissa. Iliescu on nykyisin 89-vuotias.

Iliescu toimi ministerinä kommunistidiktaattori Nicolae Ceausescun hallituksessa. Vallankumouksessa hän nousi maan johtoon.

Iliescu valittiin presidentiksi vuonna 1990. Hän oli toisen kerran presidenttinä vuodet 2000–2004.

Iliescu asetettiin syytteeseen viime vuoden joulukuussa yhdessä kolmen muun ihmisen kanssa. Tuomarin eteen päätyy heistä kaksi, entinen apulaisministeri Gelu Voican Voiculescu ja entinen ilmavoimien komentaja Iosif Rus.

Syytteistä pääministeriä Petre Romania vastaan luovuttiin, koska todisteita ei löytynyt riittävästi.

Syyttäjien mukaan Iliescu ja Voiculescu levittivät väärää tietoa televisiossa ja lehdistötiedotteissa. Se osaltaan lisäsi riskiä esimerkiksi kaoottiseen ammuskeluun. Iliescu nousi valtaan 22. joulukuuta 1989. Sen jälkeen tapettiin 862 ihmistä.

Syyttäjän mukaan miesten teot olivat osaltaan johtamassa Ceausescun ja tämän vaimon tuomioon ja teloitukseen.

Iliescua syytetään myös rikoksista ihmisyyttä vastaan vuonna 1990 Bukarestissa tukahdetuista mielenosoituksista. Tapahtumissa kuoli neljä ihmistä.

Sekä Iliescu että Voiculescu kieltävät syytökset.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi