USA aikoo asettaa rankaisutulleja eurooppalaisille tuotteille

Syyksi ilmoitetaan tukiaiset lentokonevalmistaja Airbusille.

lentokoneteollisuus
Airbus A350 -kone Berliinin ilmailunäytöksessä.
Airbus A350 -kone Berliinin ilmailunäytöksessä.Clemens Bilan / EPA

Yhdysvallat on esitellyt listauksen tuotteista, jotka joutuisivat uusien tullien kohteeksi. Tuotteet vaihtelevat suurista kaupallisista lentokoneista ja niiden osista viineihin ja maitotaloustuotteisiin.

Tulleja asetetaan kostoksi lentokonevalmistaja Airbusin EU:lta saamille tukiaisille.

Yhdysvallat väittää, että tukiaiset ovat aiheuttaneet 11 miljardin dollarin tappiot omalle lentokonetuotannolleen.

EU ja Yhdysvallat ovat nokitelleet toisilleen jo yli vuosikymmenen lentokoneyhtiöiden tukiaisista. EU on syyttänyt, että Yhdysvallat on tukenut puolestaan omaa lentokonevalmistajaansa Boeingia.

– Perimmäinen tavoitteemme on päästä sopimukseen EU:n kanssa. Kunhan EU lopettaa nämä tukiaiset, niin lisätullit voidaan poistaa, sanoi Yhdysvaltain kaupallinen edustaja Robert Lighthizer lausunnossaan.

Aiheesta lisää:

EU joutuu miettimään taktiikkaansa Trumpin uhkaillessa autotulleilla – Juncker matkustaa Washingtoniin neuvottelemaan Yhdysvaltojen Kiina-tullit kovenivat, EU saattaa olla seuraava – jos kauppasota syttyy, kärsijänä voi olla Suomen autoteollisuus

Lähteet: AFP, REUTERS