Trumpin turvapaikkapolitiikka törmäsi tuomioistuimeen – turvapaikanhakijoita ei saa lähettää Meksikon puolelle

Tiukka linjaus on ollut voimassa alkuvuoden ajan.

siirtolaisuus Yhdysvaltoihin
Rajavartiat suorittivat turvallisuusoperaatiota rajalla Mexicalissa ennen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin saapumista Calexicoon, rajan toiselle puolelle 5. huhtikuuta.
Rajavartijat suorittivat turvallisuusoperaatiota rajalla Mexicalissa ennen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin saapumista Calexicoon, rajan toiselle puolelle 5. huhtikuuta. Guillermo Arias / AFP

Yhdysvalloissa liittovaltion oikeusistuin on estänyt presidentti Donald Trumpin hallinnon linjauksen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden on odotettava hakemustensa käsittelyä Meksikon puolella. Asiasta uutisoi muun muassa Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

Trumpin turvapaikkapolitiikan tavoitteena on ollut vähentää siirtolaisvirtoja Meksikon rajan yli. Trumpin mielestä turvapaikanhakijoiden pääsy Yhdysvaltoihin hakuprosessin ajaksi on toiminut houkuttimena sellaisillekin henkilöille, jotka eivät tarvitse kansainvälistä suojelua.

Hallinnon mukaan moni maahan pyrkivä tietää, ettei Yhdysvaltojen viranomaisilla ole riittävästi tiloja kaikkien turvapaikanhakijoiden pitämiseen pidätettyinä.

Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten määrä Meksikon rajalla on viime kuukausina ollut korkeimmalla tasollaan tällä vuosikymmenellä. Valtaosa siirtolaisista on Keski-Amerikan maista.

Trumpin hallinto alkoi toteuttaa turvapaikkakäytäntöään tammikuussa. Alkuvuoden aikana satoja turvapaikanhakijoita on palautettu Meksikoon odottamaan päätöstä.

Liittovaltion tuomarin Richard Seeborgin mielestä turvapaikkapolitiikka rikkoo lakeja, joiden mukaan turvapaikanhakijoita ei saa palauttaa vaarallisiin olosuhteisiin.

Tuomioistuimen päätös astuu voimaan perjantaina. Sen jälkeen ne 11 siirtolaista, jotka olivat haastaneet Trumpin hallinnon turvapaikkapolitiikan oikeuteen, on päästettävä Yhdysvaltojen puolelle.

Seeborg kirjoitti päätöksessään, että rajaviranomaisilla on edelleen oikeus pidättää turvapaikanhakijat, kun he tulevat Yhdysvaltojen puolelle.

USA:n rajaviranomaisten käsiin päätyi viime kuussa lähes 40 000 lasta - kriisi Meksikon vastaisella rajalla kiristyy

Trump uhkaa Meksikoa autotuonnin verotuksella ja rajan sulkemisella