Madonna esiintyy Euroviisuissa miljoonalla eurolla, maksajana liikemies

Madonna markkinoi uutta levyään Israelin euroviisuissa.

Euroviisut
Madonna esiintymässä Zürichissä Sveitsissä  Rebel Heart Tourilla.
Madonna esiintymässä Zürichissä Sveitsissä Rebel Heart Tourilla.Walter Bieri / EPA

Madonna, 60, esiintyy Eurovision laulukilpailun finaalissa Tel Avivissa, kertoo israelilainen The Times of Israel. (siirryt toiseen palveluun) Verkkosivuston mukaan Madonna esittää kisan väliaikanumeroina kaksi kappaletta. Toinen biiseistä on tuttu Madonna-biisi ja toinen tulevalta levyltä.

Vahvistus keikan sisältöön on saatu sivuston mukaan konserttijärjestäjä Live Nationin Israelin-toimistosta.

Madonnan keikkaa ei makseta viisubudjetista vaan sen tarjoaa israelilais-kanadalainen, kiinteistöbisneksellä vaurastunut miljardööri Sylvan Adams. Esiintymisen hinta on 1,3 miljoonaa dollaria eli hieman yli miljoona euroa.

Tel Avivin tulevia kisoja on arvosteltu pitkin matkaa Israelin palestiinalaisalueiden miehityspolitiikasta ja ihmisoikeuksien rikkomisesta miehitetyillä alueilla. Tammikuun lopulla joukko nimekkäitä artisteja ja taiteentekijöitä otti yhteyttä Britannian yleisradioyhtiöön (siirryt toiseen palveluun) ja vaati, että BBC painostaisi euroviisujen järjestäjäorganisaatiota, Euroopan yleisradiounionia (EBU) siirtämään kisat pois Israelista. Tähän BBC ei suostunut.

Euroviisut pidetään Israelissa, koska maata edustanut laulaja Netta voitti kisat viime vuonna Lissabonissa.

Madonnalla on läheiset suhteet Israeliin. Hän esiintyi siellä viimeksi vuonna 2012 ja on käynyt siellä useaan otteseen pyhiinvaellusmatkoilla. Madonna on kiinnostunut juutalaisesta mystiikasta eli kabbalasta.

Odotatko jo kovasti Euroviisuja? Onko kisakatsomo jo suunnitteilla? Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 22.00 saakka.