Lähes 80 Uber-kuskin tuomiot luvattomasta taksiliikenteestä jäivät voimaan – kuljettajien toiveet tulojen palauttamisesta kaatuivat

Kuljettajat vaativat tuomioiden kohtuullistamista vedoten siihen, että oikeusprosessin aikana voimaan on tullut uusi taksilaki.

tuomiot
Taksin tilaus älypuhelimen sovelluksella
Berislav Jurišić / Yle

Helsingin hovioikeus päätti tänään tiistaina, ettei se ota liki 80 Uber-kuljettajan valituksia käsittelyyn, hovioikeus kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Kuljettajien käräjäoikeudesta saamat tuomiot jäävät siis voimaan.

Käräjäoikeudessa kuljettajat oli tuomittu luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta päiväsakkoihin sekä menettämään valtiolle rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn. Kuljettajat hakivat hovioikeudesta valituslupaa ja vaativat muun muassa rikoshyödyn määrän kohtuullistamista. Osassa valituksista oli vaadittu lisäksi syytteen hylkäämistä.

Helsingin hovioikeudessa on ennen tämän päiväistä päätöstä ollut vireillä yhteensä 109 Uber-kuljettajaa koskevaa valitusta. Ne kaikki ovat tulleet hovioikeuden käsiteltäviksi viime vuoden aikana, ja useita kymmeniä viime kesänä voimaan tulleen uuden liikennepalvelulain voimaantulon jälkeen.

Uber-kuljettajien asioita käsitelty useissa oikeusasteissa

Hovioikeus viittasi tämän päiväisessä päätöksessään korkeimman oikeuden (KKO) ennakkoratkaisuun vuodelta 2017.

Korkein oikeus katsoi tuolloin tekemässään ratkaisussa Uber-kuljettajan harjoittaneen ammattimaista henkilöliikennettä ilman taksilupaa, ja tuomitsi hänet sakkorangaistukseen sekä menettämään valtiolle rikoksella saamansa hyödyn.

KKO:n ennakkopäätökset toimivat oikeusohjeina tuleville vastaaville tapauksille.

Viime joulukuussa KKO hylkäsi viiden pääkaupunkiseudulla toimineen Uber-kuskin valituslupahakemukset. Hovioikeus toteaa tämän päiväisessä päätöksessään, että tapauksessa käsiteltiin samoja seikkoja, joita Helsingin hovioikeus arvioi nyt.

Uber-kuskit olivat vaatineet korkeimmalta oikeudelta sakkorangaistuksien hylkäämistä, sillä perusteella, että heidät tuomittiin käräjäoikeudessa luvattomasta taksiliikenteestä uuden tieliikennelain voimaantulon jälkeen. Luvaton taksiliikenne oli kuitenkin tapahtunut ennen uuden liikennepalvelulain voimaantuloa.

Kuljettajat hakivat KKO:lta valituslupaa suoraan käräjäoikeuden ratkaisuun niin sanotulla ennakkopäätösvalituksella.

Aiheesta aiemmin:

Korkein oikeus hylkäsi Uber-kuskien vaatimuksen ennakkopäätöksestä – Tuomiot luvattomasta taksiliikenteestä pysyvät voimassa

Uber–kuskit vetoavat korkeimpaan oikeuteen

Uber aloitti jälleen Helsingissä – maajohtaja: matkustajia runsaasti ensimmäisten tuntien aikana

Taksiliikenne mullistuu – ainakin nämä asiat sinun on hyvä tietää historiallisesta uudistuksesta