Hongkongilainen tuomioistuin totesi yhdeksän itsenäisyysaktivistia syyllisiksi – ilmaisunvapautta rajoitetaan

Tuomitut johtivat Hongkongin itsenäisyysmielenosoituksia viisi vuotta sitten.

Hongkong
Demokratiaa vaativa aktivisti tuomioistuimen edessä Hongkongissa 9. huhtikuuta.
Demokratiaa vaativa aktivisti tuomioistuimen edessä Hongkongissa 9. huhtikuuta.Alex Hofford / EPA

Yhdeksän Hongkongin itsenäisyyttä ajavaa aktivistia on tuomittu yhteiskuntarauhan häiritsemisestä ja muista teoista.

Tuomittujen joukossa ovat professorit Benny Tai ja Chan Kin-man sekä pastori Chu Yiu-ming, jotka johtivat vuoden 2014 Occupy Central -kampanjaa. Siinä vaadittiin hongkongilaisille laajempaa itsehallintoa ja oikeutta valita oma johtajansa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Kiina-tutkija Maya Wang pitää tuomioita merkkinä ilmaisunvapauden rajoittamisen jatkumisesta Hongkongissa.

Entinen Britannian siirtomaa Hongkong siirtyi Kiinan hallintaan vuonna 1997.

Aiheesta kertoo myös BBC (siirryt toiseen palveluun).

Lisää aiheesta:

2016: Yle Hongkongissa: Itsenäisyyden kannattajat ensi kertaa vaaleihin

Lähteet: AP