Tuore tutkimus vahvistaa: Erityisesti lihaan painottuva ruokavalio voi viedä elinvuosia

Paljon eläinproteiinia suhteessa kasviproteiiniin syövillä henkilöillä oli isompi riski kuolla tutkimusseurannan aikana.

proteiinit
Pala pihviä haarukassa.
Analyyseissä otettiin kattavasti huomioon tutkittavien muut elintavat ja ravitsemustottumukset.Markus Mainka / AOP

Tuore Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus (siirryt toiseen palveluun) vahvistaa aiempaa näyttöä siitä, että eläinkunnan tuotteisiin ja erityisesti lihaan painottuva ruokavalio ei ole terveydelle hyväksi.

Tutkimuksen mukaan paljon eläinperäistä proteiinia suhteessa kasvikunnan proteiiniin syövillä henkilöillä oli suurentunut riski kuolla tutkimuksen seurannan aikana. Heitä verrattiin niihin, joilla kasvi- ja eläinkunnan tuotteista saatava proteiinimäärä oli ruokavaliossa tasapainoisempi.

Pääosin eläinperäisiä proteiinia syövillä miehillä oli 23 prosenttia suurempi riski kuolla kuin miehillä, joilla eläinproteiinin määrä suhteessa kasviproteiinin määrään oli kohtuullisin.

Seurattiin yli 20 vuotta

Tutkimuksessa havaittiin, että erityisesti runsas lihan syöminen näytti haitalliselta. Henkilöillä, joiden ruokavaliossa oli runsaasti eli yli 200 grammaa lihaa päivässä, oli 23 prosenttia suurempi riski kuolla seuranta-aikana kuin henkilöillä, joiden lihamäärä oli alle 100 grammaa päivässä. Tutkittavat söivät pääasiassa punaista lihaa.

Nykyään punaisen ja prosessoidun lihan käyttösuositus on enintään puoli kiloa kypsää lihaa viikossa.

Tutkimuksessa huomattiin myös, että ruokavalion suuri kokonaisproteiinimäärä liittyi suurempaan kuolleisuuden riskiin henkilöillä, joilla oli tutkimuksen alussa kakkostyypin diabetes, sydän- ja verisuonisairaus tai syöpä. Samanlaista yhteyttä ei havaittu henkilöillä, joilla näitä sairauksia ei ollut.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimusta, jossa selvitettiin noin 2 600 42–60-vuotiaiden itäsuomalaisten miesten ruokatottumuksia tutkimuksen alussa vuosina 1984–1989. Tutkittavien kuolleisuutta seurattiin keskimäärin yli 20 vuoden ajan Tilastokeskuksen rekistereistä.

Analyyseissä otettiin kattavasti huomioon tutkittavien muut elintavat ja ravitsemustottumukset. Näin pystyttiin huomioimaan esimerkiksi se, että runsaasti kasviproteiinia syövien ruokavalio oli keskimääräistä terveellisempi.

Tutkimuksen havainnot on julkaistu American Journal of Clinical Nutrition (siirryt toiseen palveluun)-tiedelehdessä.

Lue myös:

Uusi tutkimus osoittaa: Suomalainen mies syö aivan liikaa punaista lihaa eikä naistenkaan ruokavaliossa ole hurraamista

WWF:n uusi ruokasuositus: Korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa, punaista lihaa kerran viikossa ja lasi maitoa päivässä

Asiantuntijat: Kansainväliset ruokasuositukset eivät aina sovi tänne – "Suomalainen liha ei ole ansainnut näin suurta ryöpytystä"