Vaalilakia rikottiin Jyväskylässä ja Oulussa – kymmeniä äänestäjiä käännytettiin etuajassa pois äänestyspaikalta

Vaalitoimitsija kävi ilmoittamassa jonottajille, etteivät he ehdi enää äänestää.

ennakkoäänestys
Ennakkoäänestystä Postitalolla Helsingissä 3. huhtikuuta.
Ennakkoäänestämistä Helsingin Postitalolla.Markku Ulander / Lehtikuva

Marko Pulkkinen saapui Kuokkalan liikekeskuksen ennakkoäänestyspaikalle varttia vaille iltakahdeksan tiistaina. Tyttöystävänsä kanssa pitkän jonon hännillä seissyt Pulkkinen hämmästyi, kun hän kuuli, että vaalitoimitsija oli jo 20 minuuttia vaille kahdeksan käynyt ilmoittamassa jonottajille, etteivät he ehdi enää äänestää. Väkeä oli lähtenyt paljon pois.

Pulkkinen tyttöystävineen jäi siitä huolimatta jonoon. Hänellä oli selvä käsitys siitä, että vaalilain mukaan jokainen ennakkoäänestyspaikkaan ennen sen sulkeutumista saapunut on oikeutettu äänestämään (siirryt toiseen palveluun), vaikka varsinainen äänestäminen tapahtuisi vasta sulkemisajan jälkeen. (Finlex)

– Olin ihan ymmyrkäisenä ja hämmästynyt, koska tiesin asian. Tarkistin silti asian vaalilaista siinä jonossa.

Viittä vaille kahdeksan vaalitoimitsijat tuli uudestaan sanomaan, että jonoon on turha jäädä. Ja taas ihmisiä lähti pois.

– Jonossa oli varmaan kymmeniä ihmisiä. Aika äkkipikaisia liikkeitä siellä tehtiin. Useiden ihmisten äänioikeus jäi siis todennäköisesti käyttämättä.

Lopulta niin Pulkkinen kuin hänen tyttöystävänsä ehtivät antaa äänensä vielä ennen kello 20:tä, jolloin äänestyspaikka sulkeutui ja ennakkoäänestys kokonaisuudessaan päättyi. Äänestämisen jälkeen Pulkkinen ilmoitti toimitsijoille, ettei ole vaalilain mukaista hätistää ihmisiä pois.

– Minulle vastattiin, että äänestyspaikan vastaava oli ohjeistanut toimimaan näin.

Pulkkinen opiskelee Jyväskylässä valtio-oppia ja on perehtynyt myös politiikan tutkimukseen. Hänestä vaalitoimitsijoiden virhe on iso.

– Ei tämä ole demokratian mukaista toimintaa.

"Valitettava virhe"

Jyväskylän keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan Antti-Juhani Kaijanaho myöntää, että Kuokkalan äänestyspaikalla toimittiin väärin. Ohjeistuksen mukaan kaikki ennen määräaikaa jonoon ehtineet saavat äänestää. Hän epäilee, että äänestyspaikalla ohje on tulkittu niin, että vain pieneen koppiin ehtineet saisivat äänestää.

– Kyseessä on inhimillinen ja valitettava virhe, jollaista ei saisi tapahtua. Otamme jatkossa koulutuksessa huomioon asian.

Jos jonossa oli ihmisiä, jotka eivät varsinaisena äänestyspäivänä sunnuntaina pääse äänestämään, Kaijanahon mukaan vahinko oli peruuttamaton.

Kaijanahon mukaan asiaa selvitetään vaalitoimiston kanssa. Asia nostetaan esille myös perjantaina keskusvaalilautakunnan kokouksessa, jossa esillä on ennakkoäänten tarkistamiseen liityviä asioita.

Myös Oulussa sekoiltiin

Myös Oulussa oli samanlainen tilanne, asiasta kertoi ensin Kaleva (siirryt toiseen palveluun). Oulun kaupungin lakimies Jukka Lampénin mukaan Oulun kaupunginkirjaston ennakkoäänestyspaikalla käännytettiin eilen pois kymmeniä äänestäjiä.

Lampénin saaman tiedon mukaan kaupunginkirjaston virastomestari ryhtyi poistamaan ihmisiä paikalta kirjaston mennessä kiinni kello 20. Vaalitoimitsijat eivät olleet reagoineet tilanteeseen.

Oulun kaupungin lakimies Jukka Lampen kertoo, että kaikki vaalitoimitsijat ovat kuitenkin saaneet ohjeet tällaisen tilanteen varalle. Jos äänestäjä on jonossa kello 20, hän saa äänestää ja vaalitoimitsijoiden velvollisuus on olla paikalla niin kauan, että viimeisetkin ovat saaneet äänensä antaa.

Lampén kertoo, että hän on myös henkilökohtaisesti saanut asiasta keskiviikkona palautetta. Häneen oli ottanut yhteyttä henkilö, joka eilen passitettiin äänestysjonosta pois. Kyseinen henkilö ei pysty äänestämään varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina.

Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi kertoo tiedotteessa ennakkoäänestyspaikalla tapahtuneen virheen syynä olleen inhimillinen erehdys.

– Tilanteessa on toimittu väärällä tavalla ja virheen syynä on inhimillinen erehdys. Oulun kaupunki on pahoillaan tapahtuneesta.

Mahdollisuus kannella tai tehdä tutkintapyyntö

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen ei ota suoraan kantaa Jyväskylän tai Oulun tiistai-iltaisiin tapahtumiin. Hän uskoo, että keskusvaalilautakunnat hoitavat tarvittavan jälkipuinnin.

– Jos äänioikeus jää äänestäjästä riippumattomista syistä käyttämättä, niin kyllähän sillä (tilanteella) aina vakavuutta on. Eihän tällaisia yhtäkään pitäisi päästä tapahtumaan.

Kohteluunsa tyytymättömän äänioikeutettu voi Jääskeläisen mukaan tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vaalitoimitsijat ovat virkamiehiä, joilla on velvollisuus noudattaa lakia. Virkarikosta epäillessään kansalaisella on mahdollisuus tehdä rikosilmoitus poliisille. Tutkintapyynnön voi tehdä myös keskusvaalilautakunta.

Tämänkertaisessa ennakkoäänestyksessä annettiin yli 1,5 miljoonaa ääntä.

– Sekaannuksia tai kysymyksiä herättäneitä tilanteita on suhteessa äänimäärään erittäin vähän, jopa yllättävänkin vähän.

Kevään eduskuntavaaleissa on noin 4,5 miljoonaa äänioikeutettua ja vaaliviranomaisia on tuhansia. Jääskeläisen mielestä "olisi outoa ja ihmeellistä, jos mitään sekaannuksia ei koskaan sattuisi."

Juttua päivitetty kello 15.50: Lisätty inhimillinen erehdys ennakkoäänestyspaikalla tapahtuneen virheen syyksi Oulun kaupungin tiedotteen pohjalta.