Selvitys: Rantarata itään maksaisi miljardi euroa enemmän kuin Itärata Porvoon kautta Kouvolaan

Väylävirasto on tarkastellut kolmea uutta rataosuutta, joiden tarkoitus olisi nopeuttaa junayhteyksiä Itä-Suomeen.

rautatieliikenne
Juna lähdössä Helsingistä.
Kalevi Rytkölä / Yle

Itäisen rantaradan rakentaminen maksaisi arviolta miljardi euroa enemmän kuin Itärata pääkaupunkiseudulta Porvoon kautta Kouvolaan.

Asia selviää Väyläviraston tuoreesta selvityksestä (siirryt toiseen palveluun). Sama selvitys oli pohjana viime viikolla julkaistulle liikenne- ja viestintäministeriön Itärata-raportille.

Väylävirasto on tarkastellut kolmea eri vaihtoehtoa, joiden tavoitteena on nopeuttaa junayhteyksiä pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välillä.

Vaihtoehdoista kallein, Itäinen rantarata kulkisi Helsinki-Vantaan lentoasemalta Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle, jossa se liittyisi nykyiseen Lappeenrantaan kulkevaan rataan.

Kolmas vaihtoehto kulkisi Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin.

Kaikki kolme ratalinjausta on merkitty nykyisiin maakuntakaavoihin. Väyläviraston selvitys lähtee siitä, että Lentorata olisi jo rakennettu.

Helsinki – Porvoo – Kouvola

Uusi Itärata olisi 106 kilometriä pitkä. Se erkaantuisi Lentoradasta Keravan pohjoispuolella Kytömaalla ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Kouvolan länsipuolella, Korian seisakkeella.

Matka Kouvolasta Helsinkiin lyhenisi uuden oikoradan myötä noin 27 kilometrillä nykyisestä. Tällä hetkellä rata pääkaupunkiseudulta Kouvolaan kulkee Lahden kautta.

Kaikki tarkastelussa olleet rataosat olisivat kaksiraiteisia, sähköistettyjä ja ne varustettaisiin turvalaitteilla.

Oikoradan uusi neliraiteinen asema tulisi Porvoon Kuninkaanporttiin.

Karkea arvio radan kustannuksista on 1,7 miljardia euroa.

Nopeusrajoituksella 220 km/h Helsinki-Kouvola-välin matka-ajat lyhenisivät 13 minuuttia ja Helsinki-Pietari-välin 9 minuuttia nykyisestä. Nopeusrajoituksella 300 km/h vastaavat matka-aikasäästöt olisivat 19 minuuttia ja 15 minuuttia.

Selvityksessä todetaan, että Itärata parantaa raideliikenteen matka-aikoja laajasti Itä-Suomessa.

Kaikki kolme vaihtoehtoista rataosuutta suunniteltaisiin siten, että niitä pitkin voisi ajaa 300 kilometrin tuntinopeudella. Matkustajajunien suurin sallittu nopeus Suomessa on 220 kilometriä tunnissa.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä totesi, että Itärata-hanke ei olisi taloudellisesti kannattava. Liikennetaloudellisessa laskelmassa hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 13 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,13.

ratalinjaus porvoo kouvola
Yle / Uutisgrafiikka

Helsinki – Porvoo – Kotka – Luumäki

Myös ratayhteys Kotkan kautta itään erkanisi Lentoradasta Keravan pohjoispuolella Kytömaalla. Porvoon jäljeen rata jatkaisi Kouvolan sijaan rannikkoa pitkin Kotkaan. Uusi yhteys liittyisi nykyiseen raiteeseen Luumäen länsipuolella.

Rataosa olisi 170 kilometriä pitkä. Matka Helsingistä Luumäelle lyhenisi noin 25 kilometriä verrattuna nykyiseen Lahden ja Kouvolan kautta kulkevaan rataan.

Rataosalle on suunniteltu vain yksi uusi asema Porvoon Kuninkaanporttiin. Uudet asemat on Väyläviraston mukaan mahdollista tehdä myös Loviisan ja Kotkan seudulle. Niitä ei kuitenkaan tarkasteltu tässä selvityksessä, eikä näillä paikkakunnilla pysähtymistä otettu huomioon esimerkiksi matka-aikaa arvioitaessa.

Ratalinjauksen kustannusarvio on Väyläviraston selvityksen mukaan 2,8 miljardia euroa.

Nopeusrajoituksella 220 km/h Helsinki-Luumäki-välin matka-ajat lyhenisivät 18 minuuttia ja Helsinki-Pietari-välin 15 minuuttia nykyisestä. Nopeusrajoituksella 300 km/h vastaavat matka-aikasäästöt olisivat 31 minuuttia ja 27 minuuttia.

Selvityksessä matka-aika on laskettu siten, että juna ei pysähtyisi Loviisassa tai Kotkassa, ainoastaan Porvoossa.

Itäinen rantarata lyhentäisi matka-aikoja Helsingistä Joensuuhun ja Pietariin, mutta ei Kuopion suuntaan.

Liikennetaloudellisessa laskelmassa itäisen rantaradan hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 8 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,08.

ratalinjaus porvoo Loviisa kotka luumäki
Väyläviraston selvityksen mukaan Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta Luumäelle kulkeva ratalinjaus tulisi maksamaan lähes kolme miljardia euroa.Yle / Uutisgrafiikka

Lahti – Heinola – Mikkeli

Kolmas vaihtoehto on, että idän yhteyksiä nopeutettaisiin rakentamalla uusi raide Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin.

Uusi yhteys erkanisi Lahden itäpuolella ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Mikkelin eteläpuolella, ennen Otavan liikennepaikkaa. Tämä rataosa olisi 126 kilometriä pitkä. Matka Lahdesta Mikkeliin lyhenisi 29 kilometrillä nykyiseen Kouvolan kautta kulkevaan yhteyteen verrattuna.

Rataosalle on suunniteltu yksi uusi asema Heinolaan. Kustannusarvio Heinolan kautta kulkevalle rataosuudelle on noin 1,5 miljardia euroa. Väylävirasto huomauttaa, että kaikkien kolmen ratalinjauksen tarkastelu on tehty hyvin karkealla tasolla, minkä vuoksi kustannusarvioita on pidettävä suuntaa-antavina.

Matka-aika Lahden ja Mikkelin välillä nopeutuisi 42–46 minuuttia, jos juna ajaa 220 kilometrin tuntinopeudella. 300 kilometrin tuntinopeudella matka-aika lyhenisi 50–56 minuuttia.

Tämä oikorata lyhentäisi matka-aikaa Kuopion suuntaan, mutta ei Joensuuhun tai Pietariin.

Liikennetaloudellisessa laskelmassa radan hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 17 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,17.

ratalinjaus lahti heinola mikkeli
Yle / Uutisgrafiikka

10.4. klo 14.32: Uutista täydennetty tiedoilla hankkeiden liikennetaloudellisista laskelmista eli kustannus-hyötysuhteista.