Vantaan puukottaja yhä tavoittamatta – poliisi epäilee 18-vuotiasta miestä myös muista väkivaltarikoksista

Miestä etsitään epäiltynä tapon yrityksen lisäksi kolmesta törkeästä pahoinpitelystä sekä ryöstöstä Länsi-Vantaalla.

Lyhyet
Poliisi-teksti poliisiauton kyljessä.
Petri Lassheikki / Yle

Poliisi etsii edelleen Vantaalla viime viikon tiistaina tapahtuneesta puukotuksesta epäiltyä nuorta miestä.

Poliisin mukaan miestä epäillään tapon yrityksen lisäksi kolmesta törkeästä pahoinpitelystä sekä ryöstöstä Länsi-Vantaalla.

Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että näiden rikosten epäillään tapahtuneen aiemmin, ensimmäisen viime kesänä.

Poliisin saamien vihjeiden mukaan 18-vuotias epäilty oleskelee Länsi-Vantaalla tai Espoon keskuksen alueella.

Puukotus tapahtui Vantaan Hämeenkylässä. Uhri joutui puukotuksesta sairaalahoitoon. Poliisin mukaan epäilty ja uhri, vuonna 1995 syntynyt mies, olivat tavanneet aiemminkin.

– Epäilty on etsintäkuulutettu ja saattaa olla vaarallinen, joten kaikki havainnot ja tiedot hänen tämänhetkisestä olinpaikastaan pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112, Minkkinen korostaa.