Tamperelainen pappi keksi uuden tavan lohduttaa leskeä – nyt sadat ihmiset seuraavat hänen esimerkkiään

Surevan kohtaaminen ja koskettaminen on monille vaikeaa. Siihen tarkoitukseen sopii Minnamaria Tammisalon mukaan lohtuhuivi.

kuolema
Minnamaria Tammisalo
Pappi Minnamaria Tammisalo sanoo, että lohduttaminen ei ole helppoa. Minnamaria Tammisalo

Pastori Minnamaria Tammisalo kohtaa työnsä puolesta paljon kuolemaa. Ammattilainenkin jää kuitenkin joskus sanattomaksi.

Miten lohduttaa surevaa?

Tammisalon mieleen tuli lohtuhuivi.

Hän oli ostanut itselleen monta vuotta sitten lohtuhuiviksi nimetyn kaulahuivin, jonka Tampereen Tuomasmessun yhteisö oli tehnyt. Viime syksynä Tammisalo keräsi yhdessä diakonin kanssa villasukkia ja vauvan töppösiä kastetilaisuuksissa vietäväksi. Aktiivinen seurakuntalainen Kaija Jääskeläinen toi koriin kolme huivia.

– Meni hetki miettiä, mitä niillä tekisin, Tammisalo kertoo.

Tammisalo oli menossa hautaamaan miestä, jonka puoliso oli jäänyt yksin pitkän liiton jälkeen. Tamperelainen pastori koki, että leski kaipasi konkreettista lohdutusta.

– Muistotilaisuudessa päätin puheenvuoroni kietomalla huivin hänen hartioilleen ja sanoin toivovani, että huivi voisi lämmittää, kun puolison käsi ei enää yllä.

Tältä Nikolai-huivi näyttää.
Tältä lohtuhuivi näyttää. Lohtuhuivin lähettiläät

Toissa viikonloppuna Tammisalo vei samoilla saatesanoilla toisen huivin.

– Palaute on ollut liikuttunutta. Papin puheisiin on totuttu, mutta tämä yllättää. En tiennyt, että kirkko tekee tällaista, moni on sanonut. Kiedon huivin itse hartioille, surusta raskaille, ja siinä olemme liikuttuneet molemmat.

Someilmiö syntyi

Huivin antaminen tuntui niin hyvältä, että hän mietti, kuka tekisi huiveja lisää.

– Tein Facebook-ilmoituksen omalle seinälleni ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan seinälle. Ihmetellen seurasin tykkäysten ja jakojen lisääntyvää määrää sekä ohjeen pyytäjien intoa.

Seuraavat Tammisalon vapaapäivät kuluivat ohjetta lähetellessä. Hän kävi kopioimassa Tampereen Aleksanterin kirkon sakastiin paperiohjeita.

Sitten joku ehdotti ryhmän perustamista lohtuhuiveille ja niin syntyi Lohtuhuivien lähettiläät -Facebook-ryhmä. Siihen on tullut parissa päivässä jo yli 800 jäsentä. Lohtuhuivista on tullut someilmiö.

– Kaiken maailmassa tapahtuvan pahan keskellä meillä ihmisillä on mielettömän vahva myötäelämisen kyky ja halu kulkea rinnalla.

Lohdutukselle iso tarve

Lohtuhuiviryhmässä monet ovat jakaneet kuvia kutomistaan huiveista. Osa neulojista kertoo, ettei kuulu kirkkoon, mutta kokee auttamisen tällä tavoin tärkeäksi.

Kirjoittajat, kuten muusikko-evankelista Samu Saarinen ja runoilija Anna-Mari Kaskinen, ovat lupautuneet tekemään lohturunoja.

– On sellainen olo, että tästähän voi syntyä vaikka mitä. Lohdutukselle on iso tarve, eikä se tarve lopu koskaan, Tammisalo sanoo.

Ajatellaan, että pitäisi olla viisasta sanottavaa. Mutta ei sureva sitä kaipaa.

Minnamaria Tammisalo

Lohtuhuivin nimi on Nikolai ja siinä on pitsireunus. Ohjeen takana (siirryt toiseen palveluun) on puolalainen nainen, joka on Tammisalon mukaan ilahtunut siitä, että hänen huivinsa on tällaisessa käytössä.

– Ohje on vapaasti jaettavissa, mutta isompaa bisnestä sillä ei voi tehdä.

Huivi voi olla myös toisenlainen.

– Lohtusukat tulevat kyseeseen, mutta niiden pukeminen ei ole tilaisuudessa niin yksinkertaista. Koen, ettei mallilla ja muodolla ole niin suurta väliä, kietomisen ele ja lohduttavat sanat tekevät lohtuhuivista lohtuhuivin. Värit voivat olla mitä vain, mutta hillitty yksivärinen sopii varmasti surun hetkeen parhaiten.

Tammisalon mukaan seurakunta on perinteisesti antanut kirjan muistotilaisuudessa. Surevalla ei usein ole kuitenkaan voimia lukea.

Tammisalo toivoo, että lohtuhuivi-ilmiö laajenisi koko Suomeen.

Surevan kohtaamista pelätään

Lohduttaminen on papin perustyötä. Minnamaria Tammisalo siunaa vuosittain noin 60 ihmistä hautaan.

Hän sanoo, että lohduttaminen oli myös hänelle aluksi vaikeaa. Suomalaiset pelkäävät usein surevan kohtaamista.

– Ajatellaan, että pitäisi olla viisasta sanottavaa. Mutta ei sureva sitä kaipaa. Pari viikkoa sitten puhuin leskeksi jääneen miehen kanssa, joka kertoi, miten joka kerta kun hän sai kertoa vaimonsa viimeisistä hetkistä, hoiti hänen suruaan syvältä. Silloin ei ole olennaista, mitä me sanomme vaan että asettaudumme kuuntelemaan.

Eleillä ja asennoilla voi osoittaa, että olen tässä ja kuuntelen.

Tammisalo muistuttaa, ettei surulla ole aikaa. Joskus surevalla on tarvetta puhua asiasta vielä kauan kuoleman jälkeen.

Myös koskettaminen on useille vaikeaa. Tässäkin lohtuhuivi voi auttaa. Kietomalla huivin hartioille menee lähelle.

– Se on jotain, mitä ei ehkä kirkolta osata odottaa, me täytämme tilan usein sanoilla. Kyllä minäkin puhun huivia kietoessani, en karjalaistyttönä osaa olla hiljaa.

Muistotilaisuuden tärkeys

Pappi sanoo, että parin viime vuoden aikana ihmiset ovat alkaneet jättää toisinaan muistotilaisuuden väliin.

Osa ajattelee, että siunaushetki kappelilla riittää. 45 minuutin tilaisuus tuntuu pitkältä.

Surukimppu haudalla ja taustalla enkelipatsas.
Marko Siekkinen / Yle

Minnamaria Tammisalo kannustaa järjestämään muistotilaisuuden. Hänen mukaansa jo historiallisesti Suomessa on totuttu siihen, että vainajalle jätetään jäähyväiset.

– Olen vakuuttunut siitä, että surussa selviämisen kannalta muistotilaisuus on ehdottoman tärkeä. Ei sen tarvitse olla kalliisti järjestetty ja suureellinen, vaan tilaisuus, jossa on mahdollista kohdata toisia kanssani surevia ja muistella vainajaa.

– Yhdessä muisteleminen auttaa leskeä ja voimaannuttaa. Rakastan sitä hetkeä työssäni, kun yhteinen muistelu kääntyy siihen, että voidaan hymyillä ja nauraa yhteisille muistoille. Kyynelten läpi, tietenkin. Siinä hetkessä on minusta eteenpäin menemisen tuoksu.

Viime viikonloppuna Tammisalo siunasi kahta naista. Heidän puolisoilleen hänellä ei ollut vielä mitään ojennettavaa.

– Miehille sopisi yksinkertaisen tyylikäs kaulahuivi samalla tavoin ojennettuna, Tammisalo jo pohtii.

Keskustelu on auki 10.4. kello 22. asti.

Lue lisää:

Suojellaanko lapsia jo liikaa? Vanhemmat arkailevat viedä lapsia tapaamaan muistisairasta mummoa tai hautajaisiin

Vasta kun 25-vuotias Mats Steen kuoli, vanhemmat ymmärsivät, että tällä oli ystäviä – "Pelimaailmassa tyttö ei näe pyörätuoliani vaan sieluni"