Suomi saa vihdoin omat pyhimyksensä eli pyhänsä: Johannes Valamolaisen ja Johannes Ilomantsilaisen

Suomen ortodoksisella kirkolla ei ole ollut omaa kanonisoitua ja kansallisuudeltaan suomalaista pyhää.

pyhimykset
Pyhittäjä Johannes Valamolainen
Valamon luostarin arkisto

Monta tietä pyhäksi

Vihdoinkin se tapahtui: Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi on yksimielisesti hyväksynyt Suomen ortodoksisen kirkon aloitteen skeemaigumeni Johanneksen ja Johannes Karhapään liittämisestä pyhien joukkoon nimillä Pyhittäjä Johannes Valamolainen ja Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen.

Pyhä vastaa läntisen katolisen kirkon käsitettä pyhimys ja tiet nimitykseen ovat pitkiä ja joskus kiemuraisia.

Viime vaiheessa ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti jo huhtikuussa 2014 työryhmän selvittämään, löytyykö Suomessa eläneiden joukosta pyhiä.

Piispainkokous myös vahvisti myöhemmin samana vuonna myös perusteet, joilla pyhiä etsittiin.

”Hän on saanut aikaan suuren positiivisen muutoksen, jota voidaan kutsua ihmeeksi. Henkilö tekee yleisesti ihmeteltävää hyvää. Henkilö luo lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla pysyvästi hyvää. Pyhä on kärsinyt marttyyrikuoleman tai osoittanut kestävyyttä ankarassa vainossa.”

Pyhien etsintä saatiin päätökseen helmikuussa 2016.

Sadan vuoden ajalta löytyi kahdeksan mahdollista henkilöä, joista päädyttiin kahteen.

Katolisen kirkon vaatimusten eli marttyyrikuoleman ja ihmeiden tekemisen lisäksi itäisen kirkon pyhyyden kriteereihin kuului muutakin, myös se, että ”henkilön muisto on säilynyt kristittyjen piirissä, muodostunut pysyväksi ja kunnioitusta herättäväksi. Kirkko pitää saavutuksia esimerkillisinä ja pyhää niiden vuoksi esirukoilijana”.

– Molemmat pyhät ovat olleet Suomessa ja myös muualla hyvin kunnioitettuja ja jääneet ihmisten mieliin. Jumala nostaa näin joskus pyhiä ihmisiä esille tällä tavalla, sanoo Valamon luostarin johtaja arkkimandriitta Sergei.

Arkkimadriitta Sergei, Uuden Valamon luostarin johtaja, pitää uusia pyhiä kunnioituksen osoituksena Suomen ortodoksiselle kirkolle ja koko Suomelle.
Arkkimadriitta Sergei,Uuden Valamon luostarin johtaja ,pitää uusia pyhiä kunnioituksen osoituksena Suomen ortodoksiselle kirkolle ja koko Suomelle.Jari Pussinen

Tätä kuvaa hyvin se, että vaikka molemmat Johannekset eivät ole tähän mennessä olleet virallisesti pyhien joukossa, on skeemaigumeni Johanneksen puolesta toimitettu muistopalveluksia jo kuusikymmentä vuotta ja Johannes Karhapään puolesta sata vuotta.

Vaikka nimitys tehtiin jo marraskuussa, virallisesti heidät liitetään pyhien joukkoon eli kanonisoidaan jumalanpalveluksissa touko- kesäkuun vaihteessa.

Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen

Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen
Valamon luostarin arkistot

Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen eli Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi heinäkuun 13. päivänä vuonna 1884 Joensuun ja Ilomantsin välillä sijaitsevassa Sonkajanrannassa.

Johannes omaksui jo nuorena syvän ortodoksisen vakaumuksen ja hänestä kasvoi aikalaiskuvausten mukaan lempeä ja hyväntahtoinen, mutta määrätietoinen ja komeasta ulkomuodostaan tunnettu nuori mies, joka oli kaiken lisäksi myös hyvä puhuja.

Venäjän keisarikuntaan kuuluvassa Suomen suuriruhtinaskunnassa elettiin tuolloin kiihkeää murroskautta. Ortodoksien asema oli hankala, sillä kirkon usko liitettiin usein venäläisuhkaan.

Johannes oli kotipaikkakunnallaan Ilomantsissa merkittävä sivistystyön edistäjä, jonka toiminta herätti "ryssänuskon" levittäjänä vihaa suomalaisissa nationalisteissa. Sisällissodan alla Johannesta alettiin nimitellä yhä kiivaammin sekä tsaarivallan kätyriksi ja nuuskijaksi että bolsevikiksi.

Sekavissa olosuhteissa pidätetty Johannes kuljetettiin vuoden 1918 huhtikuun taitteessa muiden vangittujen kanssa Joensuun Siilaisten kaupunginosaan, jossa heidät teloitettiin.

Surmattavat komennettiin riviin ja viisi teloittajaa ampuivat yhteislaukauksen.

Perimätiedon mukaan Johannes ei saanut surmaansa heti, minkä vuoksi ammuttiin uusi yhteislaukaus.

Tämän jälkeen ammuttiin luultavasti varmistuslaukaus lähietäisyydeltä.

Johannes oli kuollessaan 33-vuotias.

Herjapuheet ja kirjoitukset Johannesta vastaan jatkuivat vielä teloituksen jälkeenkin. Johanneksen hautaan kohdistui ilkivaltaa ja hautakivi heitettiin kahdesti järveen. Lopulta kivi valettiin sementtijalustaan.

Pyhittäjä Johannes Valamolainen

Ivan Aleksejevitš Aleksejev, josta myöhemmin tuli skeemaigumeni Johannes, syntyi Tverin läänissä 14. helmikuuta vuonna 1873 pienessä Gubka-nimisessä kylässä.

Ivan-pojan kotitalo sijaitsi kylän toisten talojen rintamassa päätyikkunat tilavalle keskusaukiolle päin. Gubka oli pieni venäläinen kylä, aivan tavallinen, elämältään ja hengeltään samankaltainen lukemattomien pienten venäläisten kylien joukossa.

Valamon luostari puolestaan eli 1900-luvun alussa ulkoisen suuruuden aikaa. Luostarin asukkaiden väkiluku munkkeineen, noviiseineen ja harrastajineen nousi peräti tuhanteen neljäänsataan. Tähän suureen perheeseen liittyi myös Ivan Aleksejev.

Venäjän vuoden 1917 vallankumous ja Suomen valtion itsenäistyminen sulkivat rajan itään, ja samalla loppuivat kaikki yhteydet Venäjän kirkkoon. Valamon luostari jäi yksin kamppailemaan saarelleen, mutta toisin kuin Venäjän luostareita sitä ei suljettu eikä vainottu.

Isä Johannes määrättiin muutamaksi vuodeksi luostarin johtajaksi Petsamoon, josta hän palasi Vanhaan Valamoon, jonka veljeskunta vietiin talvisodan pommitusten tieltä evakkoon. Koti löytyi lopulta Heinävedeltä, uudesta Valamosta.

Vaikka Uusi Valamo oli vain häivähdys menetetystä luostarista, mieltyi isä Johannes paikkaan, sen luonnonkauneuteen ja rauhaan.

Erityisen merkittävä asema skeemaigumenilla oli Suomen ja Venäjän valtakunnan välille kumpaankin suuntaan muuttaneiden ihmisten keskuudessa, koska varsinkin Venäjän vallankumouksen jälkeen nämä ihmiset jäivät kielellisesti ja kulttuurillisesti omaksi, syrjäytetyksi ryhmäkseen Suomessa, ja isä Johannes itse oli myös osa heitä. Tämän väestön jälkeläiset muodostavat tänään osan Suomen ortodokseista.

Lopulta skeemaigumeni Johannes varttui merkittäväksi ja Suomen kirkossa aivan poikkeukselliseksi ohjaajavanhukseksi, jonka luo tultiin kaukaakin kuulemaan lohdutuksen sanoja ja neuvoja elämään.

Isä Johanneksen lohdutuskirjeet julkaistiin jo hänen elinaikanaan. Sittemmin hänen kirjekokoelmansa on käännetty useille kielille ja Valamon vanhuksesta on tullut suuresti kunnioitettu, jopa käsite.

Hänen rippilapsiaan oli muun muassa kirjailija Tito Colliander. Hänen poikansa, isä Sergius Colliander, tapasi Johanneksen lapsuudessaan monesti.

Isä Sergius Colliander Uuden Valamon vanhassa kirkossa
"Minun mielessäni hän on aina ollut pyhä!" Isä Sergius Colliander muistaa Valamon vanhusta kunnioituksella ja lämmöllä.Jari Pussinen

– Hän oli ensimmäinen ihminen, joka otti minulta vastaan synnintunnustuksen kun olin seitsemän vuotias, kertoo isä Sergius.

– Hänellä oli isot kädet ja ruumiilliseen työhön tottuneen jäntevä olemus. Hän oli turvallinen ja kohteli minua aina lempeästi.

– Minun mielessäni ei koskaan ole ollut epäilystä, etteikö hän kuulu laskettavaksi pyhien joukkoon. Sillä, että se tapahtuu vasta nyt, ei ikuisuus-perspektiivin kannalta ole mitään merkitystä.

Skeemaigumeni Johannes kuoli Uuden Valamon luostarissa 84 vuoden ikäisenä 1958 elettyään luostarielämää lähes 60 vuotta.

Pyhäinjäännökset ja haudastanosto

Pyhittäjä Johanneksen kanonisointi tapahtuu Valamon kirkossa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Tähän liittyvät juhlalliset jumalanpalvelukset ja monet rituaalit.

Sitä ennen luostarissa odotetaan aluehallintovirastolta lupaa tulevan pyhän haudan avaamiseksi. Tarkoitus on nostaa haudasta reliikit eli pyhäinjäännökset.

– Tämä on ensimmäinen avaaminen ja nostaminen Suomen tasavallan aikana ja meille hyvin merkityksellinen, sanoo arkkimandriitta Sergei.

Igumeeni Johannes Valamolaisen hauta Valamon hautausmaalla
Juha Roiha

– Sieltä löytyy todennäköisesti jotain luita, jotka puhdistetaan valkoviinin ja veden sekoituksella ja sitten vielä huuhdotaan huolella ruusuvedellä ja vedellä. Valkoviiniä käytetään siksi, että luut eivät tummuisi. Sitten luut kuivataan ja asetellaan tekeillä olevaan puiseen ja koristeltuun reliikkiarkkuun.

– Jos luita ei löytyisi, niin meillä on myös Pyhittäjän käyttämiä munkin vaatteita, jotka ovat niin sanottuja kosketus-reliikkejä ja myös pyhiä ja meille arvokkaita.

Pyhittäjä Johannes Valamolaisesta on myös tekeillä ikoni, jonka prototyyppiä maalaa parhaillaan Kuopion ja Karjalan piispa, metropoliitta Arseni.

Valamon luostariin on myös tulossa muistohuone.

Rukoiltavasta rukoilijaksi

Suomen ortodoksinen kirkko on ollut autonominen jo 1900-luvun alusta. Uudet, pitkään odotetut omat pyhät ovat kirkolle osoitus, että oma yhteisö on elävä ja toimiva.

Nimitykset ovat myös kunnianosoitus koko Suomelle uskotokunnasta riippumatta.

– Pyhä henki vaikuttaa myös pyhien esimerkkien kautta, toteaa arkkimandriitta Sergei.

Kun pyhäksi julistaminen eli kanonisointi on virallisesti suoritettu, uusien pyhien nimet liitetään kirkossa luettaviin jumalanpalvelusteksteihin.

Valamon luostari
Juha Roiha

Siihen asti heidän puolestaan rukoillaan, sen jälkeen he ortodoksisen uskon mukaan muuttuvat taivaallisiksi esirukoilijoiksi ja heitä voi pyytää rukoilemaan meidän puolestamme.

Sanan kaiku kuuluu silloin kirkkorakennuksia kauemmaksi.