Taksiuudistus sotki pikkukylän kuviot – kun taksiautoilijat lopettivat yöpäivystyksen, ravintolayrittäjän oli pakko istua itse auton rattiin

Taksin saaminen on monissa maaseutukylissä entistä vaikeampaa.

taksiliikenne
Juha Mäkelä ja taksikyltti
Juha Mäkelä hankki uuden taksiauton ryhtyessään ajamaan koulukyytejä. Koulutaksiksi rekisteröidystä autosta ei tarvitse maksaa autoveroa. Annu Passoja / Yle

Parikymmentä vuotta taksia ajanut taksiyrittäjä Timo Vasara on nauttinut lisääntyneestä vapaa-ajasta Meltauksessa, Rovaniemen laitamilla. Viikonloppuisin hän ei enää odottele kyytejä, vaan hiihtää, kalastaa ja ratkoo ristikoita.

Vasara muistaa kyllä, milloin lopetti yötyöt.

– Se oli ensimmäinen seitsemättä kello nolla nolla, taksiyrittäjä sanoo. Viime heinäkuussa voimaan tulleen taksiuudistuksen toimeenpanossa ei siis Meltauksessa viivytelty.

Vasara on tyytyväinen osaansa, mutta kyläläisten tilanne häntä harmittaa.

– Asiakkaiden puolesta olen surullinen tästä lakimuutoksesta, mutta kun laki suo meille mahdollisuuden tähän niin mehän käytetään se. Me lasketaan että ei kannata päivystää.

Timo Vasara
Meltauksessa asuva Timo Vasara aikoo ajaa taksia vielä muutaman vuoden. Pääosa ajoista on Kela-kyytejä sekä vanhusten ja vammaisten kuljetuksia eri puolilla Rovaniemeä. Annu Passoja / Yle

Meltauksessa taksiasiakkaita ei tosiaan ole jonoksi asti. Kyytiä on kyselty lähinnä silloin, kun on lähdetty karaokeiltaan Ounasjoen toiselle puolen. Kesäaikaan Poro-Pekan Pirtillä karaoke raikaa joka toisena viikonloppuna. Vasarakin on kuskannut kyläläisiä viihteelle, ja kotia kohti sitten kun laulut on pikkutunneilla laulettu.

Kun Meltauksen molemmat taksikuskit sitten lopettivat päivystyksen, ei Poro-Pekan Pirtin yrittäjän Juha Mäkelän auttanut muu kuin hakea yritykselle taksilupaa.

– Niinhän se meni. Ei siinä ollut muuta mahdollisuutta, että sai asiakkaita tänne paikan päälle. Laitoimme taksiluvan vetämään samana päivänä kun laki tuli voimaan ja lupa kerkesi seuraavan viikon karaokeiltaan, Mäkelä muistelee viime kesän kuvioita.

Myös Mäkelän vaimolla ja pojalla on kuljettajalupa. Työnjako on karaokeiltana useimmiten sellainen, että Mäkelä laulattaa karaokea, vaimo hoitaa myynnin baaritiskillä ja poika ajaa taksia.

Poro-Pekan Pirtti
Poro-Pekan Pirtti Ounasjoen rannalla on 1800-luvun lopulta. Annu Passoja / Yle

"Kelkka täällä pitää olla"

Jos Meltauksessa muuten havahtuu illalla tai yöllä taksin tarpeeseen, on sen saaminen vähintäänkin epävarmaa. Mäkelät ajavat pääasiassa omia asiakkaitaan, harvoin muita keikkoja. Pitkän linjan taksimies Timo Vasara taas miettii tarkkaan milloin hyppää auton rattiin ja millä hinnalla, nyt kun hinnat ovat kuljettajan päätettävissä.

– Hinta riippuu kellonajasta ja päivästä, joskus ajetaan ihan normitaksalla jos aurinko paistaa vielä. Yöllä ei ole tarvinnut lähteä kertaakaan.

Eli laitetaan kyydille niin kova hinta, että töihin ei tarvitse lähteä?

– No silloin kun sattuu olemaan puhelin auki. Vielä ei ole kertaakaan tarvinnut töihin lähteä, Vasara kuittaa. Vasaralle riittävät Kela-kyydeistä sekä vanhusten ja vammaisten kuljetuksista tulevat tulot.

– Ei täällä saa autoa. Talvella pitää olla oma kelkka, että pääsee liikkeelle, sanoo puolestaan kaupalla poikennut kyläläinen Kalevi Takkunen. Jos meltauslainen sitten joutuu tilaamaan viiden kilometrin matkalle kyydin 60 kilometrin päästä Rovaniemeltä, tulee matkalle hintaa.

Poro-Pekan Pirtti
Poro-Pekan Pirtillä lauletaan karaokea kesäisin pari kertaa kuussa. "Lapin kesä" on suositumpi kappale kuin "Aikuinen nainen".Annu Passoja / Yle

Uudet taksiluvat matkailukeskuksiin

Lappiin taksiuudistus on tuonut tähän mennessä noin 300 uutta taksilupaa, joista lähes puolet on myönnetty matkailuyrityksille. Ne kuljettavat omia asiakkaitaan lentokentältä hotelliin ja edelleen revontuliretkille ja kelkkasafareille. Taksiluvat keskittyvät sinne missä turistit ja laskettelukeskukset ovat; Rovaniemelle, Kittilään ja Inariin. Sen sijaan esimerkiksi Pelloon ei ole haettu yhtään lupaa.

Uudistuksen ennustettiin vaikeuttavan taksin saamista maaseudulla ja niin näyttää käyneen muuallakin kuin Meltauksessa.

– Kyllä tätä viestiä on tullut jossain määrin, tiivistetäänkö näin, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Taksi tolpalla, Rovaniemi
Miikka Miinala / Yle

Joillain alueilla taksiautoilijat ovat sopineet päivystysvuoroista, mutta se taas voi olla kilpailulain vastaista. Kilpailuvalvonnan yksikön päällikkö Valtteri Virtanen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta selventää, että lakia rikotaan silloin, jos keskenään kilpailevat yritykset jakavat markkinat eikä asiakkaalla ole sen vuoksi valinnanvaraa. Virtanen vertaa laitonta sopimista tilanteeseen, jossa kaksi ruokakauppaa sopii aukioloajoista niin että toinen palvelee vain alkuviikon ja toinen vain loppuviikon.

Sopiminen voi kuitenkin olla sallittua niissä tapauksissa, joissa se tehdään selvästi taksiasiakkaan eduksi.

– Se voi olla poikkeuksellisesti sallittua esimerkiksi hiljaisiin vuorokaudenaikoihin, jos palveluntarjontaa ei synny ilman päivystysvuoroa, Virtanen kertoo.

Elämä heitti koulutaksin rattiin

Meltauksessa intoa yöpäivystykseen ei siis ole kellään eikä yli satavuotiasta pirttiä isännöivä Juha Mäkelä puolisoineen haikaile lisää taksikeikkaa.

– On tässä ihan nokko tässä omassa hommassa tekemistä. Olisihan se tietysti ollut houkuttelevaa vaikka viime kesänä lähteä ajamaan kun oli Kuninkuusravit, mutta ei kuitenkaan lähdetty, Mäkelä sanoo. Oma homma tarkoittaa karaokeiltojen lisäksi matkailijoiden majoittamista, häiden järjestämistä, poronhoitoa ja nyt vielä koulukyytejäkin, joita Mäkelä on poikansa kanssa päätynyt hoitamaan.

Mäkelä kiertää arkiaamuisin 80 kilometrin lenkin toimittaakseen kuusi koululaista Meltauksen ala-asteelle.

– Kyllä sitä on välillä miettinyt, että näin se elämä heittelee. Eipä sitä tiennyt että tämäkin osuu kohdalle, varsinaiseksi monialayrittäjäksi taksiuudistuksen myötä päätynyt Mäkelä pohdiskelee.