Toimittaja tuomittiin kunnianloukkauksesta, kun hän kutsui oululaista kaupunginvaltuutettua natsiksi ja rasistiksi

Oikeuden mukaan arvostelu kohdistui Junes Lokkaan henkilönä, kun toimittaja Johanna Vehkoo kutsui häntä muun muassa natsipelleksi.

kunnianloukkaus
Junes Lokka, Martina Kronström ja Johanna Vehkoo Oulun käräjäoikeudessa
Toimittaja Johanna Vehkoo (oik.) hänen asianajaja Martina Kronström ja kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (vas.) joka kuvasi ennen istunnon alkamista Oulun käräjäoikeudessa 20. maaliskuuta 2019.Timo Heikkala / Lehtikuva

Toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoo on saanut sakkotuomion oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan nostamasta kunnianloukkaussyytteestä. Oulun käräjäoikeus on tuominnut Vehkoon 15 päivän päiväsakkoon.

Oikeuden mukaan arvostelu kohdistui Lokkaan henkilönä, kun Vehkoo kutsui häntä muun muassa natsipelleksi. Oikeus katsoo, että kyse ei ollut Lokan arvostelemisesta poliitikkona, vaan ihmisenä.

Vehkoon asianajaja Martina Kronström kertoo Ylelle, että Vehkoo aikoo valittaa ja pitää tuomiota järkyttävänä.

Vehkoo on aikaisemmin todennut medialle, että hän pitää rikosilmoitusta osana Lokan häneen kohdistamaansa häirintää, joka johtuu hänen työstään toimittajana. Vehkoo kirjoittaa Ylelle Valheenpaljastaja-juttusarjaa.

Lokan edustaja Teemu Lamberg taas sanoo, että ei vielä tiedä, aikooko Lokka valittaa tuomiosta.

Vehkoon on korvattava Lokalle kärsimyksestä 200 euroa. Lisäksi Vehkoon on korvattava Lokalle tämän oikeudenkäyntikulut, jotka ovat reilut 6000 euroa.

Samana päivänä, kun oikeus antoi tuomion Vehkoolle, Oulun syyttäjänvirasto tiedotti, että Lokkaa vastaan on nostettu syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lokkaa syytetään siitä, että hän on ladannut Youtubeen ja Facebookiin videon, jossa solvataan maahanmuuttajia ja islaminuskoisia.

Viime viikolla Lokkaa vastaan nostettiin myös syytteet neljästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kunnianloukkausten epäillään tapahtuneen Youtubessa, hänen blogissaan ja sosiaalisessa mediassa.

Vehkoo uskoi Lokan häiriköivän

Syyte koski Vehkoon tekemää Facebook-päivitystä, jossa hän kutsuu Junes Lokkaa muun muassa rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi. Kirjoitus liittyi siihen, kun Johanna Vehkoo oli menossa esiintymässä kirjakauppaan ja Lokka aikoi tulla kuvaamaan Vehkoon esityksen. Vehkoon käsitys oli, että Lokka aikoo esiintyä valheellisesti toimittajana muun muassa salanimillä ja häiriköidä.

Lokan mukaan väitteet "väijyttämisestä", "salanimellä esiintymisestä" ja "tarkoituksesta häiriköidä" olisivat virheellisiä. Oikeuden mukaan Vehkoon sananvalinnat eivät kuitenkaan ole olleet täysin perättömiä ja Vehkoolla on ollut perusteita pitää tapahtumankuvaustaan totena. Oikeuden mukaan itsepintainen videokuvaaminen tilaisuuksissa kielloista huolimatta on häiritsevää.

Sen sijaan käräjäoikeuden mukaan natsi, natsipelle ja rasisti ovat haukkumasanoja, joita käytetään tyypillisesti silloin, kun halutaan loukata jotakuta. Eli oikeus tulkitsee asian niin, että Vehkoon osoittamilla todisteilla, joilla pyritään esittämään Lokka natsiaatteen ja rasismin kannattajana, ei siis ole merkitystä tuomion arvioinnissa.

Oikeus kuitenkin alensi tuomiota Lokan toiminnan eli provosoinnin perusteella. Oikeuden mukaan Lokka on verkkoon lataamillaan videoilla naureskellut Vehkoolle. Se piti ymmärrettävänä, että Vehkoo on kiihtynyt, kun hän on videoista kuullut Lokan suunnitelmista tulla kirjakauppaan.

Vehkoo kertoi esitutkinnassa, että kirjoitus on julkaistu rajatulle ihmisjoukolle, ja joku on kopioinut sen ja levittänyt sitä. Vehkoon mukaan päivitys on ollut vain yhden viidesosan hänen Facebook-kavereistaan nähtävissä. Oikeuden mukaan päivityksen olisi voinut nähdä 200 ihmistä.

Oikeuden mukaan Vehkoon kielenkäyttöä ei ole voinut pitää hyväksyttävänä sillä perusteella, että se olisi yhteiskunnallisesti merkittävää, kuten Vehkoo on perustellut. Se, että kirjoitus jaettiin Facebookissa vain rajatulle joukolle, ei tue perustelua yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, oikeus päätteli.

"Tuomio tuntuu kohtuuttomalta"

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho on yllättynyt tuomiosta.

– Tuomio tuntuu kohtuuttomalta, kun tietää millaisen Lokan systemaattisen painostuksen ja häirinnän kohteena Vehkoo on ollut.

Aho kertoo, että nyt annettu tuomio voi yllyttää nettihäiriköitä. Hän kommentoi yleisellä tasolla, että toimittajia häiriköivien ja kiusaavien ihmisten tarkoitus on hiljentää toimittajia ja saada heissä aikaan erilaisia reaktioita.

– Nyt tehdään rajanvetoa siitä, kuinka yhteiskuntamme reagoi tämän tyylisiin tapauksiin.

Ahon mukaan erilainen uhkailu ja häirintä on jo nyt vaikuttanut jonkin verran toimittajiin ja toimittajien aihevalintoihin.

Lokka tunnettu myös omasta kielenkäytöstään

Vehkoo julkaisi Facebook-kirjoituksensa vuonna 2016. Lokka ei vielä tuolloin ollut kaupunginvaltuutettu, mutta hän piti yllä jo videotiliään. Rikosasia tuli vireille Oulun käräjäoikeudessa viime vuoden lokakuussa.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi aikaisemmin Ylelle, että hän pitää tapausta vihapuheen määrittelemisen kannalta ennakkotapauksena.

Lokka on maahanmuuttovastainen kansalaisaktivisti, joka on tunnettu ja tuomittu myös omasta kielenkäytöstään. Hänet on tuomittu lainvoimaisesti sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ja hänen verkkoviestejään on määrätty poistettaviksi niiden loukkaavan sisällön takia.

Johanna Vehkoo on tutkiva toimittaja ja kirjailija. Hän on yksi laajoihin reportaaseihin erikoistuneen Long Play -verkkojulkaisun perustajista. Vehkoo on myös ollut Julkisen sanan neuvoston JSN:n jäsen. Vehkoo sai tänä vuonna Suomen PENin sananvapauspalkinnon.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lue myös:

Toimittajan ja kaupunginvaltuutetun oikeudenkäynti on merkittävä tapaus vihapuheen rajanvedossa – "Saako varasta nimittää varkaaksi?"

Junes Lokka syytteeseen kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä