1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Yle tarkasti kansanedustajaehdokkaiden vaaliväitteitä – Sipilän ja Väyrysen puheet eivät pitäneet paikkaansa

Molempien väitteet koskivat turvapaikanhakijoita.

Oulu
Paavo Väyrynen Puolen Suomen vaalitentissä 1. huhtikuuta.
Paavo Väyrynen Puolen Suomen vaalitentissä 1. huhtikuuta. Yle

Yle on tarkastanut vaaliväitteitä, joita kansanedustajaehdokkaat tekivät tämän kuun alussa Oulussa järjestetyssä Puolen Suomen vaalitentissä. Tarkastukseen päätyivät muun muassa Paavo Väyrysen (tl.) sekä Juha Sipilän (kesk.)puheet.

Väyrynen väitti vaalitentissä, että Euroopan tuomioistuimen päätöksen mukaan Suomi olisi voinut käännyttää rajalta Ruotsin kautta Suomeen pyrkineet turvapaikanhakijat.

Sisäministeriön Maahanmuutto-osaston lainsäädäntöjohtaja Riitta Koponen kertoo, ettei mikään tuomioistuin ole tehnyt sellaista päätöstä, jonka nojalla Ruotsista tulleet olisi voitu käännyttää. Myöskään Eurooppa-oikeuden professorin Juha Raition tiedossa ei ole tällaista päätöstä.

Sipilä sanoi vaalitentissä, että hänen tarjouksensa turvapaikanhakijoiden majoittamisesta hänen Kempeleen kotiinsa koski vain tiettyä pakolaisperhettä.

Sipilä on kuitenkin puhunut aiemmin yleisesti kotinsa tarjoamisesta laajemmalle joukolle turvapaikanhakijoita, ei vain tietyn perheen majoittamisesta. Sipilän väite on siis hänen aiempien lausuntojensa valossa väärin.

Puolen Suomen vaalitentin voi katsoa Yle Areenasta.

Lue koko juttu: Yle tarkasti poliitikkojen vaaliväitteitä: turpeen työllisyysvaikutuksista hurjaa liioittelua, verottaja ei nauti provikkapalkkaa

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi