Turkiseläinten lannasta toivotaan vientituotetta – sitä jalostetaan kasvualustaksi Kalajoella

Turkislannasta on tarkoitus valmistaa lähivuosina yli miljoona kasvualustaa koti- ja ulkomaille.

Kalajoki
Nainen pitää sylissään kasvulaatikkoa.
BiHii yrityksen toimitusjohtajan Mirja Mustosen mukaan ensimmäiset kasvulaatikot lähtevät Himangalta eteenpäin lähiviikkoina.Raila Paavola /Yle

Turkiseläinten lannasta odotetaan myyntituotetta jopa ulkomaan markkinoille asti Kalajoen Himangalla.

Turkisalan yritysten perustama BiHii Oy on jalostanut turkislantaa puutarhojen kasvualustoiksi. Niissä voi kasvattaa viher- ja maustekasveja. Seosta voi käyttää myös lannoitteena sekä luomukasvatuksessa.

Turkislannasta on tarkoitus valmistaa parin vuoden kuluttua yli miljoona kasvualustaa kotimaan markkinoille ja vientiin. Yhteistyökumppanina ideassa on metsäyhtiö Stora Enso, joka on kehittänyt tuotteelle kierrätettävän kasvualustapakkauksen.

Ensimmäiset toimitukset lähtevät Himangalta jälleenmyyjille eteenpäin lähiviikkoina.

– Puutarhamessuilla kasvualustat otettiin hyvin vastaan. Kyselyitä on tullut runsaasti jälleenmyyjiltä ja käyttäjiltä. Seoksen käyttöä pidettiin helppona, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Mirja Mustonen.