Turussa kunnianhimoiset 5G-suunnitelmat: Tulossa maailman ensimmäinen 5G-kahvila ja robottibussikokeilu

Teleoperaattori Elisa ja Turun kaupunki aloittavat kolmevuotisen 5G-kehittämishankkeen.

5G
%G teknologian mainos.
Chin Leong Teoh / AOP

Turkuun rakennetaan kevään aikana pohjoismaiden laajin 5G-verkko. Verkko on määrä rakentaa Kupittaan ja Yliopiston alueelle ja sen kattavuus olisi aluksi noin kolmannes turkulaisista.

5G-verkolla saatetaan päästä jopa kymmenkertaisiin tiedonsiirtonopeuksiin nykyisiin verkkoihin verrattuna. 5G-verkkojen on arvioitu kykenevän jopa 10 gigabitin maksiminopeuteen.

Verkon rakentajana on teleoperaattori Elisa. Samalla operaattori aloittaa Turun kaupungin kanssa kolmevuotisen 5G-hankkeen.

Hankkeessa pilotoidaan erilaisia 5G-teknologian hyödyntämiskeinoja. Turun kaupunki ottaa esimerkiksi 5G:n käyttöön tietohallinnossaan.

Mahdollisimman pian kaupunkilaisten käyttöön

Suunnittelussa on kaupungin tiedotteen mukaan myös robottibussien kokeilu, jonka etävalvonnassa 5G:llä on tärkeä rooli.

15.4. kaupunkilaiset pääsevät kokeilemaan verkkoteknologiaa maailman ensimmäisissä 5g-kahviloissa. Turun osuuskaupan Wiklindin kahvilasta tulee Turun kaupungin mukaan tiettävästi maailman ensimmäinen 5G-kahvila.

Toukokuussa Åbo Akademin ja Turun yliopiston opiskelijaravintola Galilei saa myös 5G-verkon.

Tällä hetkellä 5G-verkkoja on Suomessa Turun lisäksi Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Uusia verkkoja rakennetaan tänä vuonna useisiin kaupunkeihin.