Hyppää sisältöön

Viisi huippujuttua sunnuntai-iltaan: 45-jalkainen otus sai nimen Cthulhu, suomalaisten arki koventui Trumpin Amerikassa ja Kiinasta tuli uhka

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Taitelijan näkemys otuksesta, joka liikkui merenpohjassa 430 miljoonaa vuotta sitten. Kuva: Elissa Martin / Yale Peabody Museum of Natural History

Cthulhu syntyi 1920-luvulla yhdysvaltalaiskirjailija H. P. Lovecraftin kauhutarinan kosmiseksi hirviöksi. Siinä oli mustekalan ja lohikäärmeen näköä, ja sopivasta kulmasta se näytti myös ihmisestä piirretyltä karikatyyriltä. Kulttiotukseksi kasvaneen hirviön kuvaus napsahti muinaisen merikurkun eli merimakkaran löytäjien mielestä niin kohdalleen, että he tekivät löydöstään Cthulhun kaiman.

Shamim Nalumansi lähti Dubaihin puolituttunsa vinkistä. Hänen poikansa Ayaan syntyi Ugandaan paluun jälkeen. Kuva: Liselott Lindström / Yle

Kasvava määrä yrityksiä vie nuoria naisia ja miehiä Ugandasta töihin Persianlahden maihin. Shamim Nalumansi on yksi niistä, jotka ovat joutuneet matkallaan huijatuksi. Ylen toimittaja Liselott Lindström tapasi Nalumansin Katwen slummissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Kuva: Titta Puurunen / Yle

Presidentti Donald Trumpin tekemät uudistukset ovat heijastuneet Kaliforniassa vuosikymmeniä asuneisiin suomalaisiin. Suurin muutos heidän mukaansa on tapahtunut ihmisten asenteissa.

Kolme suomalaista kertoo, että ilmapiiri maassa on muuttunut. Vaikka Kalifornia tunnetaan muuta maata vapaamielisempänä alueena, syrjintä on heidän mielestään nostanut nyt myös siellä päätään. Myös rasismi on nykyisin selvästi nousussa.

Kiinan politbyroon pysyväiskomitean rivissä johtaja Xi Jinping seisoo keskellä, Brysseliin tiistain huippukokoukseen saapuva pääministeri Li Keqiang hänen vieressään kolmantena vasemmalta. Kuva: AOP

EU ja Kiina huippukokoustivat Brysselissä alkuviikosta. Listasimme, miksi EU haluaa muuttaa kurssia Kiinan suhteen juuri nyt.

Match made in heaven? Jon Snow ja Daenerys Targaryen Kuva: HBO Nordic

Kuinka tämän vuosituhannen katsotuimpiin ja arvostetuimpiin sarjoihin kuuluva Game of Thrones päättyy, ketkä jäävät henkiin ja kuka nousee Rautavaltaistuimelle? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat nyt miljoonat fanit ympäri maailman, joihin kuuluvat myös suomalaisen Another Castle -kuoron jäsenet.