Kiinalaiset tutkijat siirsivät ihmisen "aivogeenejä" apinoihin – eläimistä saattoi tulla fiksumpia

Länsimaiset tutkijat pitävät kädellisten geenimuokkausta vastuuttomana.

älykkyys
Makaki (Macaca leonina) lähikuvassa
Kiinalaiset tutkijat siirsivät useille siirtogeenisille makakiapinoille kopioita ihmisen geenistä, jolla epäillään olevan vaikutus ihmisen älyn muodostumiseen.AOP

Tieteiselokuva Apinoiden planeetta kuvaa maailmaa, jossa älykkäät apinat ovat ottaneet vallan. Nyt tuo dystooppinen visio saattaa olla pienen askeleen lähempänä todellisuutta.

Kiinassa tutkijat ovat nimittäin tehneet kokeen, jossa he siirsivät useille siirtogeenisille makakiapinoille kopioita ihmisen geenistä, jolla epäillään olevan vaikutus ihmisen älyn muodostumiseen, kertoo MIT Technology Review (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Tutkimus on julkaistu kiinalaisessa National Science Review (siirryt toiseen palveluun) -tiedejulkaisussa. Ensin aiheesta uutisoi kiinalainen China Daily (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Apinoiden muisti parani

Tutkimusta johtanut Kunming Institute of Zoology -tutkimuslaitoksen geneetikko Bing Su kertoi MIT Technology Reviewille, että kyseessä oli ensimmäinen yritys ymmärtää ihmisen kognition eli ajattelun kehitystä siirtogeenisten apinoiden avulla.

Tutkijoiden mukaan geenimuokatut apinat pärjäsivät tavallisia apinoita paremmin muistikokeissa ja niiden reaktioaika lyheni.

Muokattujen apinoiden aivot kehittyivät normaalien lajitovereiden aivoja hitaammin, aivan kuten ihmislasten aivot. Apinoiden aivojen koossa ei ollut eroa.

Länsimaiset tutkijat tyrmäävät

MIT Technology Reviewin mukaan useat länsimaiset tutkijat ovat arvostelleet tutkimusta vastuuttomaksi. He kyseenalaistavat kädellisten geneettisen muokkaamisen eettisyyden.

Kiinasta on tullut maailman johtava valtio tutkimuksissa, joissa käytetään koe-eläiminä kädellisiä. Kiinalaiset tutkijat hyödyntävät tutkimuksissaan uusimpia korkean teknologian työkaluja, joiden avulla voidaan muokata eliöiden perimää.

Coloradon yliopiston geneetikko James Sikela arvioi MIT Technology Reviewille, että siirtogeenisten apinoiden käyttäminen ihmisen aivojen kehitykseen liittyvissä tutkimuksissa on erittäin riskialtista.

Sikelaa huolestuttaa se, että kiinalaisten tekemä koe voi johtaa jatkossa yhä äärimmäisempiin apinoiden geenimuokkauksiin.

Tutkijoiden mukaan yksi eettinen ongelma on se, miten geenimuokattuja inhimillistettyjä apinoita kohdeltaisiin ja hoidettaisiin siten, että niillä voisi olla merkityksellinen elämä.

Lue myös:

Nämä viisi pikkuapinaa on kloonattu Kiinassa, jotta oppisimme lisää ihmisen unihäiriöistä – kärsivät ahdistuksen ja masennuksen oireista