Etelä-Korea hyväksymässä abortin

Etelä-Korean perustuslakituomioistuin pitää nykyistä raskaudenkeskeytyksen kriminalisointia maan perustuslain vastaisena.

Etelä-Korea
Vapaan aborttioikeuden puolustajia Etelä-Koreassa.
Mielenosoittajat vaativat naisille valinnanvapautta aborttikysymyksessä. EPAAYonhap

Etelä-Korea on hyväksymässä lailliset abortit. Aborttikielto on ollut voimassa vuodesta 1953. Nykyisestä, abortin kriminalisoivasta laista on määrä luopua vuoden 2020 loppuun mennessä. Samalla on määrä mitätöidä myös toinen, vielä voimassa oleva laki, jonka mukaan abortin tehnyttä lääkäriä tai sitä hakevaa naista vastaan voidaan nostaa rikossyytteet.

Nykyään raskaudenkeskeytyksestä voi saada enimmillään vuoden vankeustuomion tai vajaan 2000 euron sakot. Toimenpiteen suorittanu lääkäri voidaan tuomita enimmillään kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja menettämään lääkärilupansa seitsemäksi vuodeksi.

Raskaudenkeskeytys voidaan sallia 24 viikon kuluessa, jos sikiöllä on vaikea perinnöllinen sairaus tai raskaus on vaaraksi äidille. Abortti voidaan sallia myös raiskauksen vuoksi.

Abortit vähenemässä

Aborttien määrä on ollut Etelä-Koreassa laskusuunnassa. Vuonna 2017 Etelä-Koreassa tehtiin vajaat 50 000 aborttia, kun vuonna 2005 raskaudenkeskytysten määrä oli lähes 350 000. Oikeuteen aborttitapauksia päätyi 14 vuonna 2017. Niistä ei nostettu rikossyytteitä.

Lähteet: Afp, Reuters