1. yle.fi
  2. Uutiset

Kolin ja Mustavaaran rinteet ovat auki pääsiäisenä

Pääsiäispyhien jälkeen laskettelukausi on Pohjois-Karjalassa paketissa, vaikka rinteet ovat edelleen hyvässä kunnossa.

Lieksa
Laskettelijoita hississä Mustavaaran rinteessä.
Lasse Laitinen / Yle

Pohjois-Karjalassa lasketellaan vielä pääsiäisenä.

Kontiolahden Mustavaaran laskettelukeskuksen rinteet ovat hyvässä kunnossa. Kausi päättyy Mustavaaralla kuitenkin pääsiäissunnuntain jälkeen, koska kävijät ovat siirtymässä jo kovaa vauhtia kesäisimpiin ulkoilulajeihin.

Lieksan Kolin rinteet ovat auki pääsiäisen pyhät eli kausi loppuu toisen pääsiäispäivän jälkeen. Myös osa laduista on edelleen hiihtokunnossa.

Kolin matkailu Oy:n toimitusjohtaja Veli Lyytikäinen kertoo torstaisessa Lieksan Lehdessä, että Ukko-Kolilla on lunta vielä 80 senttimetriä ja alhaallakin puolisen metriä.

Lue seuraavaksi