Rauma lykkää säästöohjelmansa valmistumista loppukesään

Alun perin säästöohjelma piti saada valmiiksi jo kevään aikana.

Lyhyet
Rauman kaupungintalo
Rauman kaupungintalo.Yrjö Hjelt / Yle

Rauman kaupungin talousohjelman valmisteluun on otettu lisäaikaa.

Alun perin tarkoitus oli tehdä säästöohjelma valmiiksi huhtikuussa. Nyt suunnitelma aiotaan julkistaa vasta elokuun loppupuolella.

Rauma haluaa nähdä muun muassa uuden hallitusohjelman sisällön ja eduskunnan kokoonpanon ennen kuin ohjelma lyödään lukkoon.

– Jotta voimme tarkastella kaupungin taloudellista kokonaisetua, tarvitsemme kattavampia laskelmia ja selvityksiä vaikutusten arvioimiseksi, kaupunginjohtaja Kari Koski sanoo.

Isot säästöt

Rauman tavoitteena on saada ohjelmalla aikaan noin 15 miljoonan euron säästöt. Viime vuonna kaupunki teki merkittävästi alijäämää.

Rauma ei ole vielä talousvaikeuksissa, koska kaupungilla on runsaasti aiempien vuosien ylijäämää käytettävänään. Esimerkiksi irtisanomisia ei ole säästöohjelmasta huolimatta luvassa.