Ilmastonmuutos kannusti koululaiset tekemään lähiruokaa kokkailukisaan – katso videolta, millaisia nuorten annokset ovat

Ruokavisan finaalissa kohtaavat Kotimäen koulu Kaarinasta, Lumijoen peruskoulu Pohjanmaalta sekä Pyörön koulu Kuopiosta.

lähiruoka
Kaarinalaiset mukana ruokavisassa
Kaarinalaiset mukana ruokavisassa

KaarinaKaarinalainen Kotimäen koulu osallistuu perjantaina valtakunnalliseen koululaisten ruokakilpailuun. Ruokavisa on Ruokatiedon (siirryt toiseen palveluun) yläkoululuille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus. Sen tavoite on tutustuttaa nuoret ruokaketjuun pellolta ruokapöytään. Visa antaa tietoa muun muassa eläinten hyvinvoinnista , ravitsemuksesta, työhyvinvoinnista ja taloudellisesta vastuusta.

Vuonna 2019 Ruokavisan lähtökohtana on YK:n Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 ja erityisesti sen vastuullisen kuluttamisen tavoite. Nuoret ovat kouluissaan tutustuneet verkkomateriaaliin ja tehneet ennakkotehtäviä.

Alkuruokana kaarinalaisnuoret tarjoavat purjoperunasosekeittoa ja saaristolaisleipää.
Alkuruokana kaarinalaisnuoret tarjoavat purjoperunasosekeittoa ja saaristolaisleipää.Minna Rosvall / Yle

Ruokavisa huipentuu perjantaina 12. huhtikuuta 2019 Helsingissä järjestettävään kokkailutapahtumaan. Mukana on kolme koulua. Yläkoululaiset valmistavat kolme ruokalajia kolmessa tunnissa.

Kaarinan Kotimäen koulu on yksi finaaliin päässeistä kouluista. Muut koulut ovat Lumijoen peruskoulu Pohjois-Pohjanmaalta sekä Pyörön koulu Pohjois-Savosta.

Pääruoka on ahvenfileitä ruohosipulilla maustettuna ja punajuuriohrasalaattia sekä uunikasviksia.
Pääruoka on ahvenfileitä ruohosipulilla maustettuna ja punajuuriohrasalaattia sekä uunikasviksia.Minna Rosvall / Yle

Kaarinalaiset kertovat harjoitelleensa ainakin kymmenen tuntia ruoka-annosten valmistamista. Kotitalousopettaja Aila Arell sekä kisajoukkueeseen äänestyksellä valitut Enni Wahlroos, Vappu Vähä-Iitu, Imma Lahti ja Minerva Paavola matkustavat Helsinkiin. Annosten ulkonäöstä on vastannut Senni Sjöblom.

Kaarinalaisten jälkiruoka-annos on tyrnivalkosuklaamousse.
Kaarinalaisten jälkiruoka-annos on tyrnivalkosuklaamousse.Minna Rosvall / Yle

Ruokavisa järjestetään yhdeksättä kertaa. Keväästä 2015 saakka tapahtuma on ollut valtakunnallinen. Yhteensä Ruokavisa on tavoittanut yli 17 000 oppilasta Suomessa.