Hämeenlinna väljentää päiväkotien ryhmäkokoja

Muutos astuu voimaan jo elokuun alussa.

Hämeenlinna
Daghemsbarn i regnkläder köar för att komma in till dagiset.
Linus Hoffman / Yle

Päiväkotien ryhmät ovat olleet Hämeenlinnassakin liian täysiä.

Nykyään perheet käyttävät entistä enemmän osa-aikaista hoitoaikaa, ja ryhmien koko ja hoitajien määrä ei ole aina vastannut todellista tarvetta.

Ryhmäkoot pienenevät, sillä jatkossa osa-aikaisten lasten paikallaolo lasketaan erilaisella kertoimella kuin aiemmin.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti asiasta eilen kokouksessaaan.

Lautakunnan mielestä kaupungilla on nyt vapaita tiloja ja resursseja pienempiin ryhmiin ja laadukkaampaan varhaiskasvatukseen.

Muutoksella ei ole vaikutusta Hämeenlinnan varhaiskasvatuksen henkilöstömäärään.