Kinkerit täyttivät kankaanpääläisperheen kodin – vuosisatoja vanha perinne elää yhä maaseudulla

Kinkereiden sisältö on muuttunut alkuperäistä kevyemmäksi. Kristinoppia käydään edelleen läpi, mutta lukutaitoa ei enää tentata.

uskonto
Ihmisiä koolla kinkereillä.
Kinkeriväki koolla Kankaanpään Veneskoskella.Tapio Termonen / Yle

KankaanpääSaila ja Markus Kuuskosken talo Kankaanpään Veneskoskella on täyttynyt kinkerivieraista. Kuuskoskilla järjestetään kinkerit, koska Riikka-tytär pääsee ripiltä ensi kesänä.

– Sellainen tapa täällä on säilynyt, ja siihen me tartuimme, sanoo Saila Kuuskoski.

Kuuskoskien kotona on nelisenkymmentä ihmistä. Kinkerivieraita on saapunut oman kylän lisäksi myös naapurikunnista. Kuuskosken perhe on yllättynyt kinkereiden suosiosta.

Enemmässä osassa seurakuntia kinkereitä pidetään.

kirkkoherra Keijo Rainerma

Kinkerit on vanha kirkollinen perinne, mutta nykyään käsite on monelle täysin vieras. Kokonaan kinkeriperinne ei ole kuitenkaan kadonnut. Kinkereitä pidetään edelleen ainakin maaseudulla.

– Suurissa kaupungeissa kinkeriperinne on saattanut katketa. Arvioin kuitenkin, että enemmässä osassa seurakuntia kinkereitä pidetään, sanoo kirkkoherra Keijo Rainerma Kankaanpään seurakunnasta.

Väki laulaa virsiä.
Virsien veisaaminen on osa kinkerien ohjelmaa.Tapio Termonen / Yle

Kinkereillä ei tarvitse enää jännittää

Kinkereiden historia ulottuu vuosisatojen taakse, 1600-luvulle. Alun perin kinkereillä tentattiin muun muassa ihmisten lukutaitoa ja Raamatun osaamista. Jos kinkereillä onnistui, oli tarpeeksi kyvykäs menemään rippikouluun. Muussa tapauksessa kohtalona saattoi olla jopa jalkapuu.

Haluamme, että vanhat tavat säilyvät.

Soila ja Markus Kuuskoski

Nykyään kinkerien sisältö on kevyempi, vaikka se onkin edelleen harras. Ohjelma voi vaihdella, mutta tyypillisesti siihen kuuluvat virret, raamatun tutkiskelu ja kristinoppiin liittyvä läksy.

Kuuskoskilla tunnelma on harras, mutta erityisen tiukkaa kuulustelua siellä ei pidetä.

– Tämä oli ihan mukava kokemus, sanoo Markus Kuuskoski.

Väkeä kinkereillä.
Kankaanpäässä pidetyillä kinkereillä oli noin 40 vierasta.Tapio Termonen / Yle

Perinteistä kiinni

Seuraavat kinkerit perheessä saatetaan pitää viimeistään sitten, kun ikäjärjestyksessä seuraava lapsi Sara lähestyy rippikouluikää. Näin siitäkin huolimatta, että rippikoulun takia kinkereitä ei enää tarvitse järjestää.

– Haluamme, että vanhat tavat säilyvät – niin kinkereissä kuin monessa muussakin asiassa, sanovat Soila ja Markus Kuuskoski.

Lue myös:

Elävä arkisto: Kinkerit Luopioisissa vuonna 1966 (siirryt toiseen palveluun)