Israelilainen avaruusalus Beresheet rysähti kuuhun teknisten ongelmien jälkeen

Yhteys Maahan katkesi muutamia minuutteja ennen laskeutumista.

avaruusalukset
Täysi kuu
Beresheet ei onnistunut laskeutumisessaan kuuhun.Nabil Mounzer / EPA

Beresheetin piti olla ensimmäinen yksityisellä rahalla rakennettu avaruusalus, joka on päässyt hallitusti Kuun pinnalle. Toisin kuitenkin kävi.

Miehittämätön pienehkö alus kärsi laskeutumisvaiheessa moottoriongelmista. Myös yhteys maahan katkeili. Lopulta yhteys katkesi kokonaan muutamia minuutteja ennen laskeutumista.

Tiedemiehet totesivat, että avaruuslento epäonnistui.

Tähän mennessä Kuuhun ovat onnistuneesti laskeutuneet Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan alukset.

– Jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu, niin täytyy yrittää uudestaan, kannusti Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu avaruushankkeeseen osallistuneita.

Lähteet: AP, REUTERS